Pipoja ja paloja
Tuazophia Kesäkuu 17th, 2005
Olen viime aikoina virkannut ihmeellisen paljon. En nimittäin ole aiemmin erityisesti pitänyt virkkauksesta. Ensimmäinen virkkausmuistoni koulusta on kyllä miellyttävä: Virkkasimme villalangasta (minä oranssista) ketjusilmukoita ja syntyneellä tuotoksella päällystettiin sitten puinen vaateripustin. Sen sijaan seuraava eli reunapitsi puuvillalangasta jäi iäksi valmistumatta. Virkkasin aina ketjusilmukat ja niitä seuraavan kiinteiden silmukoiden rivin, mutta sitten aina purin salaa. Syynä tähän oli se, etten osannut tehdä seuraavassa rivissä tarkoitettuja pylväitä enkä kehdannut kysyä.
Sen jälkeen en virkannut mitään kunnes kymmenisen vuotta sitten halusin erääseen paitaan reunapitsin, ostin lankaa ja koukun ja virkkasin sellaisen. Hieman mietitytti, että olinkohan kukaties joku eri ihminen, kun osasin, mutta olin tyytyväinen. Mitään kovin kummoista en ole sen jälkeenkään virkkaillut, mutta pipoja lapselle on syntynyt ja muuta pientä. Myöhemmin olen tajunnut, että teen pylvään väärin, mutta en niin väärin, että sillä olisi sen suurempaa merkitystä.
Tällä hetkellä työn alla on suurin tekemäni virkkaustyö. Tosin virkkaan ns. isoäidin neliöitä, joten vielä tällä hetkellä yksittäinen pala on pieni. Myöhemmin ne olisi tarkoitus yhdistää Novitan kesä-lehdessä olleeksi lyhythihaiseksi takiksi (ohje numero 37). En kyllä tee paloista noin värikkäitä (en tiennyt miten jaksan projektin viedä loppuun, joten en raaskinut ostaa kuin kuutta väriä lankaa), mutta ei tuosta pöllömmän näköinen noinkaan tule. Valmistumisajankohta on kovasti auki - kunhan jonain kesänä. 
