Tuazophia Syyskuu 18th, 2006
Kävin eilen Annikan kanssa katsomassa Autot-elokuvan Lasten Cinemassa. Paikka on pieni, mutta mukava ja lapsiystävällinen. Salissa on normaalipenkkien lisäksi patjoja lattialla ja valoja vain himmennetään, ei sammuteta kokonaan. Vain äänitaso oli hieman turhan korkea - vähemmälläkin kuulee.
Autot-elokuva oli ihan hauska. Annika ei perusjuonta tainnut vielä tajuta, mutta koska elokuvassa tapahtui koko ajan, ei neiti kyllästynyt, vaikka elokuva olikin melkoisen pitkä (1h 58min). Itse pidin eniten lopun ulkoilmaelokuva-kohdasta. Ja kun valot eivät olleet kokonaan pois päältä, pystyin jopa neulomaan samalla kun katselin!
Menemme varmasti uudestaankin Lasten Cinemaan!
Tuazophia Helmikuu 16th, 2006
Sain viimeinkin päivitettyä ajan tasalle Käsityösivut ja Vuonna 2005 valmistuneiden käsitöiden arkiston. Aika paljon olikin tullut tehtyä viime vuonna kaikenlaista. Nyt olisi haussa joku kiva miesten paidan ohje, jotta pääsisin tekemään Artille villapaitaa (jotta saisin sen ensi syksyksi valmiiksi - pitää jättää varoaikaa, jos tuleekin paljon kiireitä). Olen myös ottanut tavoitteekseni myydä kaikki vanhat neulepuikkoni pois ja ostaa tilalle Addeja. Pidän metallisista pyörö-Addeista, koska ne ovat riittävän liukkaita eivätkä kuitenkaan tiputtele silmukoita omine aikoineen.
Aasinsiltana: Kun katsomme elokuvia, minä yleensä neulon. Elokuvaneuleen on oltava riittävän helppo, että sitä voi neuloa katsoessaan, eikä tarvitse koko ajan seurata missä mennään.
Muutama päivä sitten katsoimme loistavan elokuvan Jali ja suklaatehdas. En nyt kerro juonesta tai muusta sen enempää, mutta elokuva perustuu Roald Dahlin kirjaan. Mainostin täällä aiemmin Dahlin toista kirjaa Matildasta ja elokuvan jälkeen olen suunnitellut lainaavani muitakin hänen kirjojaan. Tapahtumat ovat surrealistisia ja suomennos ainakin elokuvassa ja Matildassa mielestäni onnistunut (oli hauskaa, kun elokuvan Charlie oli suomennettu Jaliksi - lausumiseen eikä kirjoitusmuotoon perustuen). Elokuvan miljööt olivat hauskoja ja hyvin toteutettuja, mutta ehdoton vetonaula oli Johnny Deppin roolisuoritus Villi Vonkkana! Suosittelen.
Tuazophia Elokuu 8th, 2005
Katsoin hyvän elokuvan. Lemony Snicketin “Surkeiden sattumusten sarja” on samannimisen kirjasarjan pohjalta tehty. Elokuvan ohjasi Brad Silberling.
Elokuvan tapahtumat olivat mielenkiintoisia ja näyttelijät ammattitaitoisia, mutta tärkeimmäksi itselleni nousivat mielenkiintoiset miljööt. Monissa kohdin teki mieli pysäyttää elokuva ja jäädä tutkimaan kuvaa tarkemmin, jotta huomaisi kaikki hienot ja hauskat (tai kammottavat) yksityiskohdat. Myös elokuvan lopputekstien taustalla kulkeva animaatio oli niin hyvä (paitsi viihdyttävä, myös häkellyttävän hieno), että katsoin tekstit loppun asti.
Elokuva on K11 ja pidän tuota ikärajaa ihan sopivana, mutta sitä vanhemmille suosittelen - jos et pidä juonesta, niin ainakin miljööstä.
Tuazophia Kesäkuu 1st, 2005
Nettineulelehtiä lukiessaan saattaa revetä naurusta… Niille, jotka ihmettelevät omituista vitsimakuani, annan lisää ihmeteltävää: nauroin myös opiskellessani Arto Wiklan “Ohjelmoinnin perusteet JAVA-kielellä”. Eli joko minä nauroin kirjaimellisesti kuin hullu tai… No, päätelkää itse:
J.R.R. Tolkien: Taru neuleiden herrasta
“Kolme neulemallia haltianeulojille alla auringon,
seitsemän kääpiökutojille kivisaleissaan,
yhdeksän ihmisille, jotka vie neulonta armoton,
yksi Mustalle Neulojalle valtaistuimellaan
maassa Mordorin, joka lankakerien saartama on.
Yksi neulemalli löytää heidät, se yksi heitä hallitsee,
se yksi heidät lankakauppaan syöksee ja pimeyteen kahlitsee
maassa Mordorin, joka lankakerien saartama on.”
(Ulla-nettineulelehti: “Maailmankirjallisuuden klassikoita ja menestyselokuvia, joita ei koskaan tehty neulojista“, kirjoittanut Jussi Katajala)
Tuazophia Toukokuu 30th, 2005
Kävin katsomassa toisen kerran Star Wars III:n ja vaikutti vielä paremmalta kuin ensikatsomalta.
Paitsi, että SW:t ovat viihdyttäviä ja ajatuksia herättäviä, niistä löytyy myös erittäin hienoja maisemia ja paikkoja. En tiedä, millä tavalla taide-elokuva määritellään, mutta tätä ei varmaan yleisesti lasketa taide-elokuvaksi. Minä lasken.
Continue Reading »