Tuazophia Maaliskuu 16th, 2006
Kävin aamulla (alkaen n. klo 5.45) jonottamassa Helsingin keskustan Akateemisesta kirjakaupasta itselleni uusimman Harry Potterin (Harry Potter ja puoliverinen prinssi) suomennoksen. Sinänsä kirjalla ei olisi ollut kiire, koska olen jo lukenut sen englanniksi, mutta pidän tällaisista tempauksista. Jotkut nuoret olivat olleet paikalla koko yön ja heillä usein oli myös jotain aiheeseen liittyvää vaatetta yms. Jonottajat olivat pääasiassa nuoria (teinejä) tyttöjä. Joillain paikalla olijoista oli huolestuttavan vähän vaatetta (toivottavasti tiukoissa farkuissa ja pikkuruisessa napapituisessa toppatakissa olleet eivät viettäneet paikalla koko yötä!), mutta muuten kaikki vaikutti sujuvan oikein hyvin - jopa kaupan auetessa suurin osa jaksoi pitää oman paikkansa jonossa.
Paikalla vieraili useammanlaisia kuvaajia valokuvaajista uutiskuvaajiin. Outoa oli, että esimerkiksi MTV3 oli lähettänyt paikalle toimittajan, jolla ei ollut aiheesta hajuakaan. Hän ihmetteli (kuvauksen jälkeen) yhden kuvattavan viitassa ollutta Luihuinen-merkkiä: “Mikä tämä Luihuinen oikein on?”. Taisi jäädä aiheeseen perehtyminen väliin?
Sisään päästyä ihmettelin Akateemisen Kirjakaupan järjestelyjä. Mielestäni älykkäintä olisi ollut ohjata ihmiset jonossa eteenpäin, jakaa jokaiselle valmiiksi muovipusseissa kirja ja paita ja sen jälkeen jono olisi ohjattu kassoille. Nyt ensimmäiset kassat täyttyivät heti eivätkä ihmiset päässeet hakemaan kirjoja tungoksen läpi, kun viimeisillä kassoilla oli tilaa. Kirjan saatuaan kaikki sitten jonottivat kuittien kanssa paidanhakupisteeseen kirjakaupan kaduntasokerroksen keskelle ja sieltä sitten tunkivat jonojen läpi ulos. Itse otin suhteellisen rauhallisesti ja ostokset tehtyäni istahdin hetkeksi neulomaan Novitan 7Veljestä jättiraitalangasta tehtävää kaulahuivia. Värit eivät Harry Potterin maailmaan sovi lainkaan, mutta muuten idea on ihan hauska. Kovin paljon huivia ei vielä oltu tehty, joten sinne vain neuloskelemaan! Itse tein viitisen riviä, jotta pääsin värinvaihtumiskohtaan.
Nyt on sitten ensimmäinen luku luettu ja hyvältä vaikuttaa. Suomennos on erinomainen kuten aiemminkin.
Pääkaupunkiseudulla mikään myymälä ei tainnut olla auki puolilta öin Potterin vuoksi, toisin kuin esimerkiksi Mikkelissä. Sieltä kirjansa ostaneet ovat varmaan kohta loppusuoralla. Kauan sitten sen ovat jo lopetelleet kauppojen virheen vuoksi omat painoksensa etukäteen saaneet (asiasta uutisoi Metro-lehti: pdf-etusivu). Pidättäydyn kuitenkin sisällön kommentoimisesta, jottei joku lukija saisi haluamattaan vinkkejä. 
Taidanpa jatkaa lukemista.
ps. Luin vielä pätkän Kristiinan blogia ja siellä kerrottiin, että Suomalainen kirjakauppa myi Potteria jo keskiyöllä. Itselleni tämä oli kuitenkin parempi - tulipahan kerrankin mentyä ajoissa nukkumaan. 
Tuazophia Maaliskuu 14th, 2006
Tilasin tuon kirjan Adoptioperheet ry:ltä ja eilen se kolahti postilaatikosta. Luin kirjan saman tien (onneksi piti matkustella kouluun ja takaisin ja odotella koululla) ja kyllä kannatti! Vuorotellen itketti ja nauratti - mikä ei tietysti julkisissa liikennevälineissä ole suotavaa, mutta en välittänyt.
Kirja kertoo Bangladeshista 2-vuotiaana adoptoidun Anun tarinan ja sisältää paljon hänen pohdiskelujaan adoptiosta. Hänen tarinansa on sikäli erikoinen (ja erityisen surullinen), sillä hänen adoptioäitinsä kuolee Anun ollessa 8-vuotias ja -isä kymmenen vuotta myöhemmin. On rankkaa lukea vaikeuksista, joita hänellä on lapsena ollut, jos alkaa ajatella, että minun lapsillenikin voisi käydä näin. Onneksi se kuitenkin on epätodennäköistä.
Mylläri jakaa kanssani ajatukset monista adoptioon liittyvistä asioista. Erilaisuudesta ei toisaalta tarvitse tehdä suurta numeroa (”Tässä on Anu, adoptoitu” kuulostaa tosiaan turhalta korostukselta), mutta toisaalta sen esittäminen hyvänä asiana kohottaa lapsen itsetuntoa. Ongelmien tuloon kannattaa varautua henkisesti, mutta kaikki ongelmat eivät johdu adoptiosta, eikä ongelmia pidä etsimällä etsiä - kaikilla niitä ei ole. Pelkkä sama syntymämaa ei tee kenestäkään ystäviä, mutta joitain samantyyppisen taustan omaavia olisi hyvä tuntea, koska muut kuin adoptoidut eivät voi tietää miltä adoptio tuntuu - toisaalta esimerkiksi rasismista voi puhua myös maahanmuuttajien tai romaneiden kanssa. Ja paljon muuta.
Hyviä näkökohtia tuli myös esimerkiksi kiusaamistilanteisiin puuttumisesta (lapsi ei aina halua siitä suurta numeroa, mutta asia kannattaa kuitenkin puhua selväksi) ja vaikkapa sopivien hiusten- ja ihonhoitoaineiden saamisen vaikeudesta (jopa rakkolaastarit on tehty vain vaalealle iholle sopivaksi). Yllättävää oli Anun huomio siitä, kuinka suomalaista verenperintöä mainostettiin esimerkiksi armeijassa - kaikki ulkomaalainen on koettava mahdollisena uhkana.
Vaikka kirja toisaalta oli rankka, suosittelen sen lukemista kaikille. Ei pelkästään adoptoijille, adoptoitujen sukulaisille ja adoptiolasten asioista huolehtiville viranomaisille, vaan todellakin kaikille. Adoptoituja on yhteiskunnassa koko ajan enemmän ja toisaalta myös maahanmuuttajat ja heidän lapsensa kokevat samanlaisia ongelmia, joten voisi väittää, että lähes kaikki suomalaiset ovat joskus tilanteessa, joissa kirjan herättämistä oivalluksista ja ajatuksista olisi hyötyä.
Kiitos kirjastasi, Anu!
Tuazophia Marraskuu 4th, 2005
Yläasteen äidinkielenopettajani mielilauseita oli: “Lukemaan oppii lukemalla.” En koskaan käsittänyt mitä hän tuolla tarkoitti ennen kuin tajusin, että kaikki ihmiset eivät todellakaan lue eli vaikka osaa lukea, ei välttämättä kuitenkaan osaa lukea - kirjoja. En käsitä, miten joku ihminen ei lumoudu kirjojen maailmoista. Tosin yhtä vaikeaa on käsittää niitä, jotka lukevat vain tietokirjallisuutta. Kuitenkin suurin osa lukemattomista katselee elokuvia eli heillä täytyy olla jonkinlainen mielikuvitus. Sen toki ymmärrän, jos haluaisi lukea, mutta ei ehdi tai kykene, mutta että vapaasta tahdostaan… Osaisiko joku selittää tämän minulle?
Viimeisin lukemani kirja oli Roald Dahlin “Matilda”. Kirja on erittäin fiktiivinen lastenkirja tytöstä, jota voi pitää lapsinerona. Sen kieli oli mehevää ja reilut parisataa sivua (minulla oli kuvitettu LOISTO-pokkariversio) luki hetkessä. Mitään suuria ajatuksia tuosta ei jäänyt, mutta elämän hauskuuttajana se puolsi paikkaansa. Suosittelen!
Tuazophia Heinäkuu 6th, 2005
Näin kauniilla säällä ei millään malta olla sisällä. Ja oikeastaan meillä on sisällä liiankin kuuma, joten ulkona oleminen on siinäkin mielessä järkevää, ettei tukahdu. Ulkona oleminen on vain siinä mielessä hankalaa, että sisähommat jäävät aamuun ja iltaan ja niiden kasautuminen taas vähentää bloggailuaikaa. Sääli. Mutta pistetään lyhyempiä viestejä.
Sain eilen pikalainaan kirjastosta Dan Brownin “Enkeleitä ja demoneita”. Pidin Da Vinci koodista, mutta tästä pidän enemmän. Ehkä siksi, että kirja sijoittuu aina niin ihanaan Roomaan ja kykenen mielessäni kuvittelemaan paikkoja, joista kulloinkin puhutaan. Itse asiassa kirja on niin hyvä, että eilen illasta alkaen pakolla luin sen noin puoliväliin ja aamu oli klo neljässä, kun viimein kömmin nukkumaan (nyt saa kysyä, miksi olen sitten jo tähän aikaan hereillä - tuota lasta ei millään saa ohjelmoitua nukkumaan pitkään juuri tällaisina aamuina). Voin siis suositella kirjaa. Ainakin sellaisille ihmisille, jotka pitävät arvoituksista.
Edit 12.7. Täsmällinen muoto kirjan nimestä on Enkelit ja demonit.
