Tuazophia Kesäkuu 20th, 2006
Yleensä pärjään keväisin ja kesäisin ihan hyvin, vaikka olenkin allerginen joillekin kasveille ja pölylle. Tänä vuonna ilmeisesti timotei on kuitenkin saanut silmät kutiamaan ja nenän vuotamaan. Olen kyllä lukenut, että allergialääkkeet eivät saa allergioita pahenemaan tai menetä tehoaan käytön vuoksi, mutta silti sinnittelen ilman. Ihan jo siksi, että minun on vaikea muistaa ottaa lääkkeitä (pakolliset lääkekuurit pitää laittaa kännykkään muistutukseksi), mutta myös siksi, että jotenkin tuntuu naurettavalta ottaa lääkkeitä moiseen pikkuvaivaan. Tietenkään ei sitten ole naurettavaa olla punasilmäinen ja nuhanenäinen…
Koska en viitsi ilahduttaa teitä omalla, nuhaisella kuvallani, saatte tänään päivän piristykseksi kuvan keittiömme seinällä olevasta batiikista (leveys n. 150 cm). Toin sen ensimmäiseltä matkaltani Sri Lankaan ja siitä asti se on odottanut seinälle pääsyä. Artin isä pingotutti kankaan kiilakehyksille ja vähän aikaa sitten päätin, että kuva saa mennä keittiöön. Ehkä se menee siellä pahaksi (keittiöissä kun tuppaa leijumaan rasvaista pölyä), mutta ei ole mitään järkeä seisottaa kuvaa komerossakaan.
Tuazophia Huhtikuu 5th, 2006
En onnistu löytämään mistään päin nettiä kuvaa tästä kirjasta, jonka bongasin Bookavenue-kirjakerhon lehdestä. Kirjan nimi on Do Redo - kuinka villapaita paloitellaan (Ivarsson, Brieditis, Evans; Schildts). Nimensä mukaisesti kirjassa on ohjeita vanhojen villapaitojen uusiokäyttöä eli paloittelua varten. Omaksi ei varmaan kirjaa tule ostettua, mutta kirjastosta pistin tuon varaukseen (niin kuin näköjään muutama muukin jo: omani on varaus 4/4 ja kirjoja on 4 HelMet-haussa - joka on muuten loistava, mutta epäkäytännöllisesti tehty).
Tuazophia Maaliskuu 16th, 2006
Kävin aamulla (alkaen n. klo 5.45) jonottamassa Helsingin keskustan Akateemisesta kirjakaupasta itselleni uusimman Harry Potterin (Harry Potter ja puoliverinen prinssi) suomennoksen. Sinänsä kirjalla ei olisi ollut kiire, koska olen jo lukenut sen englanniksi, mutta pidän tällaisista tempauksista. Jotkut nuoret olivat olleet paikalla koko yön ja heillä usein oli myös jotain aiheeseen liittyvää vaatetta yms. Jonottajat olivat pääasiassa nuoria (teinejä) tyttöjä. Joillain paikalla olijoista oli huolestuttavan vähän vaatetta (toivottavasti tiukoissa farkuissa ja pikkuruisessa napapituisessa toppatakissa olleet eivät viettäneet paikalla koko yötä!), mutta muuten kaikki vaikutti sujuvan oikein hyvin - jopa kaupan auetessa suurin osa jaksoi pitää oman paikkansa jonossa.
Paikalla vieraili useammanlaisia kuvaajia valokuvaajista uutiskuvaajiin. Outoa oli, että esimerkiksi MTV3 oli lähettänyt paikalle toimittajan, jolla ei ollut aiheesta hajuakaan. Hän ihmetteli (kuvauksen jälkeen) yhden kuvattavan viitassa ollutta Luihuinen-merkkiä: “Mikä tämä Luihuinen oikein on?”. Taisi jäädä aiheeseen perehtyminen väliin?
Sisään päästyä ihmettelin Akateemisen Kirjakaupan järjestelyjä. Mielestäni älykkäintä olisi ollut ohjata ihmiset jonossa eteenpäin, jakaa jokaiselle valmiiksi muovipusseissa kirja ja paita ja sen jälkeen jono olisi ohjattu kassoille. Nyt ensimmäiset kassat täyttyivät heti eivätkä ihmiset päässeet hakemaan kirjoja tungoksen läpi, kun viimeisillä kassoilla oli tilaa. Kirjan saatuaan kaikki sitten jonottivat kuittien kanssa paidanhakupisteeseen kirjakaupan kaduntasokerroksen keskelle ja sieltä sitten tunkivat jonojen läpi ulos. Itse otin suhteellisen rauhallisesti ja ostokset tehtyäni istahdin hetkeksi neulomaan Novitan 7Veljestä jättiraitalangasta tehtävää kaulahuivia. Värit eivät Harry Potterin maailmaan sovi lainkaan, mutta muuten idea on ihan hauska. Kovin paljon huivia ei vielä oltu tehty, joten sinne vain neuloskelemaan! Itse tein viitisen riviä, jotta pääsin värinvaihtumiskohtaan.
Nyt on sitten ensimmäinen luku luettu ja hyvältä vaikuttaa. Suomennos on erinomainen kuten aiemminkin.
Pääkaupunkiseudulla mikään myymälä ei tainnut olla auki puolilta öin Potterin vuoksi, toisin kuin esimerkiksi Mikkelissä. Sieltä kirjansa ostaneet ovat varmaan kohta loppusuoralla. Kauan sitten sen ovat jo lopetelleet kauppojen virheen vuoksi omat painoksensa etukäteen saaneet (asiasta uutisoi Metro-lehti: pdf-etusivu). Pidättäydyn kuitenkin sisällön kommentoimisesta, jottei joku lukija saisi haluamattaan vinkkejä. 
Taidanpa jatkaa lukemista.
ps. Luin vielä pätkän Kristiinan blogia ja siellä kerrottiin, että Suomalainen kirjakauppa myi Potteria jo keskiyöllä. Itselleni tämä oli kuitenkin parempi - tulipahan kerrankin mentyä ajoissa nukkumaan. 
Tuazophia Maaliskuu 14th, 2006
Tilasin tuon kirjan Adoptioperheet ry:ltä ja eilen se kolahti postilaatikosta. Luin kirjan saman tien (onneksi piti matkustella kouluun ja takaisin ja odotella koululla) ja kyllä kannatti! Vuorotellen itketti ja nauratti - mikä ei tietysti julkisissa liikennevälineissä ole suotavaa, mutta en välittänyt.
Kirja kertoo Bangladeshista 2-vuotiaana adoptoidun Anun tarinan ja sisältää paljon hänen pohdiskelujaan adoptiosta. Hänen tarinansa on sikäli erikoinen (ja erityisen surullinen), sillä hänen adoptioäitinsä kuolee Anun ollessa 8-vuotias ja -isä kymmenen vuotta myöhemmin. On rankkaa lukea vaikeuksista, joita hänellä on lapsena ollut, jos alkaa ajatella, että minun lapsillenikin voisi käydä näin. Onneksi se kuitenkin on epätodennäköistä.
Mylläri jakaa kanssani ajatukset monista adoptioon liittyvistä asioista. Erilaisuudesta ei toisaalta tarvitse tehdä suurta numeroa (”Tässä on Anu, adoptoitu” kuulostaa tosiaan turhalta korostukselta), mutta toisaalta sen esittäminen hyvänä asiana kohottaa lapsen itsetuntoa. Ongelmien tuloon kannattaa varautua henkisesti, mutta kaikki ongelmat eivät johdu adoptiosta, eikä ongelmia pidä etsimällä etsiä - kaikilla niitä ei ole. Pelkkä sama syntymämaa ei tee kenestäkään ystäviä, mutta joitain samantyyppisen taustan omaavia olisi hyvä tuntea, koska muut kuin adoptoidut eivät voi tietää miltä adoptio tuntuu - toisaalta esimerkiksi rasismista voi puhua myös maahanmuuttajien tai romaneiden kanssa. Ja paljon muuta.
Hyviä näkökohtia tuli myös esimerkiksi kiusaamistilanteisiin puuttumisesta (lapsi ei aina halua siitä suurta numeroa, mutta asia kannattaa kuitenkin puhua selväksi) ja vaikkapa sopivien hiusten- ja ihonhoitoaineiden saamisen vaikeudesta (jopa rakkolaastarit on tehty vain vaalealle iholle sopivaksi). Yllättävää oli Anun huomio siitä, kuinka suomalaista verenperintöä mainostettiin esimerkiksi armeijassa - kaikki ulkomaalainen on koettava mahdollisena uhkana.
Vaikka kirja toisaalta oli rankka, suosittelen sen lukemista kaikille. Ei pelkästään adoptoijille, adoptoitujen sukulaisille ja adoptiolasten asioista huolehtiville viranomaisille, vaan todellakin kaikille. Adoptoituja on yhteiskunnassa koko ajan enemmän ja toisaalta myös maahanmuuttajat ja heidän lapsensa kokevat samanlaisia ongelmia, joten voisi väittää, että lähes kaikki suomalaiset ovat joskus tilanteessa, joissa kirjan herättämistä oivalluksista ja ajatuksista olisi hyötyä.
Kiitos kirjastasi, Anu!
Tuazophia Helmikuu 16th, 2006
Sain viimeinkin päivitettyä ajan tasalle Käsityösivut ja Vuonna 2005 valmistuneiden käsitöiden arkiston. Aika paljon olikin tullut tehtyä viime vuonna kaikenlaista. Nyt olisi haussa joku kiva miesten paidan ohje, jotta pääsisin tekemään Artille villapaitaa (jotta saisin sen ensi syksyksi valmiiksi - pitää jättää varoaikaa, jos tuleekin paljon kiireitä). Olen myös ottanut tavoitteekseni myydä kaikki vanhat neulepuikkoni pois ja ostaa tilalle Addeja. Pidän metallisista pyörö-Addeista, koska ne ovat riittävän liukkaita eivätkä kuitenkaan tiputtele silmukoita omine aikoineen.
Aasinsiltana: Kun katsomme elokuvia, minä yleensä neulon. Elokuvaneuleen on oltava riittävän helppo, että sitä voi neuloa katsoessaan, eikä tarvitse koko ajan seurata missä mennään.
Muutama päivä sitten katsoimme loistavan elokuvan Jali ja suklaatehdas. En nyt kerro juonesta tai muusta sen enempää, mutta elokuva perustuu Roald Dahlin kirjaan. Mainostin täällä aiemmin Dahlin toista kirjaa Matildasta ja elokuvan jälkeen olen suunnitellut lainaavani muitakin hänen kirjojaan. Tapahtumat ovat surrealistisia ja suomennos ainakin elokuvassa ja Matildassa mielestäni onnistunut (oli hauskaa, kun elokuvan Charlie oli suomennettu Jaliksi - lausumiseen eikä kirjoitusmuotoon perustuen). Elokuvan miljööt olivat hauskoja ja hyvin toteutettuja, mutta ehdoton vetonaula oli Johnny Deppin roolisuoritus Villi Vonkkana! Suosittelen.
