Archive for the 'Valokuvat' Category

Kuvia jälleen

Tuazophia Lokakuu 9th, 2008

Raisa pyysi kuvia ikkunanäkymistä. Täytyy myöntää, että tämän asunnon huonoin puoli on näkymien vähäisyys. Paitsi, jos tykkää seurailla naapureiden tekemisiä. Siksi vain kaksi kuvaa, joista jälkimmäistä on pidettävänä enemmän ikkunan esittelynä, koska siitä näkymät ovat suorastaan olemattomat.

Koska vain kaksi varsinaista kuvaa, esittelen myös Annikan nerouden tuotteen. Ensin neiti teki muffinsseja ja kasasi sitten muffinssinsa joulukuuseksi. Siinä voisi moni suunnittelija oppia moduliratkaisuista. ;)

Vierashuone
Vierashuoneen ikkuna. Näkymä samaan vastakkaiseen asuntoon jokaisesta ikkunasta eli kaikki ikkunamme ovat sisäpihalle päin.
Kylpyhuone
Isomman kylpyhuoneen ikkuna. Vaikkei näkymiä olekaan, niin eikös ole kiva ikkuna! ;)
Muffinssijoulukuusi
Muffinssijoulukuusi

Toiveita saa edelleen esittää. Näiden kuvaaminen on hauskaa! :D

Joitain kuvia

Tuazophia Lokakuu 3rd, 2008

Shanna toivoi kuvia kengistä ja lastenhuoneesta. Kuvat viimeistään todistavat, että minä olen kenkäfriikin vastakohta. :D Myönnän, että lapsille on juuri yhdet kengät haussa - jotkut Gore-Texit märemmälle kelille jonkinlaisella kevyellä vuorella = hyvät täkälaisiin talviolosuhteisiin lenkkareiden lisäksi. En myöskään kuvannut lasten pieneksi jääneitä kenkiä tai uimasandaaleita niin kuin uhkasin.

aikuisten kenkiä
Kahdet Artin kengät, minun Crocsini ja alarivissä kolmet kenkäni joista kahdet oikeanpuoleiset kierrätyskamaa.
Talvikengät
Käytän tosi vähän talvikenkiä (yleensä lenkkareita ja villasukkia), mutta nämä ovat kulkeneet mukana jo pitkälti yli kymmenen vuotta. Nyt “Maija Poppasissa” pitäisi tehdä pohjaremonttia, mutta muuten ovat edelleen loistavassa kunnossa.
Kahdet Artin kengät
Artin kenkiä.
Annikan ja Artin
Annikan lämminvuoriset kumisaappaat ja Artin “armeijakengät”
Kävelykengät
Lassin kävelykengät
Rivi lenkkareita
Kahdet Annikan lenkkarit ja keskimmäiset kuuluvat Lassille. Mikäköhän mahtaa olla suosikkivärini kengissä? ;)
Lastenhuoneen kirjahylly
Lastenhuoneen kirjahylly normaalikunnossa = kirjat miten sattuu.
Lastenhuoneen ikkunan väli
Lastenhuoneen koriste-esineet ovat pitkälti ikkunoiden välissä turvassa. Tässä näkyy myös lastenhuoneen sisustuksen idea: Kittyjä, mutta mielellään muuta kuin vaaleanpunaista.
Säilytystilaa
Nämä kaapit päällysineen vetävät mahdottoman paljon tavaraa. Kaappien koko on 58 x 100 x 236 cm ja kuten näkyy, päälle mahtuu vielä vaikka mitä (huonekorkeus on n. 4m).
Annikan sänky
Kerrossängyyn yläsänky eli Annikan sänky. Täällä tyynyt ovat joko tuollaista 80 x 80 cm kokoa ja tosi vähällä täytteellä tai sama määrä täytettä tungettuna 80 x 40 cm tyynyyn.

*

Tillinkukka puolestaan pyysi “kuvia parveke -ja porraskaiteista, ovista ja vesihanoista”. Valitettavasti, vaikka talomme on vanha, täältä ei löydy pääporraskäytävästä kuin rumaa muovi-metallikaidetta ja hanatkin on vaihdettu. Mutta jotain sentään. Lisäksi lempilöhöpaikkani.

Pikkuportaat
Pienempi kahdesta porraskäytävästämme. Siinä lienee alkuperäinen kaidekin ja kaikessa yksinkertaisuudessaan hyvin käytävään sopiva metallinen putki.
Makuuhuoneen ovi
Sisäovet ovat ihan oikeat peiliovet - huoneiden ovissa lisäksi ikkunat ja wc:n ja varaston ovet ikkunaosan verran matalammat. Ulko-ovet on vaihdettu jossain vaiheessa metallisiin = ei niin kovin kauniisiin. Ja sisäovienkin kahvat ovat uudemmat kuin ovet.
Sulkuhana
Koska hanat on vaihdettu uusiin (ja rumiin), mutta vanhoja putkistoja riittää, tässä kuva tavallaan hanasta. Siis vesiputken sulkuhana.
Lempipaikka
Lempipaikkani olohuoneessa = luku-, tv:n katselu- ja käsityötuoli.

*
Lisää kuvia saa pyytää!

Hyvä Etiopia, hyvä Berliini!

Tuazophia Syyskuu 28th, 2008

Olemme vatsataudissa. Lassi pahiten, Annika vähemmän, minulla vain vatsan yläosaan koskee. Artti on jostain kohtalon oikusta selvinnyt tältä epidemialta ainakin toistaiseksi. Tarkoitus oli mennä maratonia katsomaan, mutta ei siis tietenkään päästy. Harmitti ja nyt harmittaa vielä enemmän.

Onnea Haile Gebreselassielle hienosta uudesta maailmanennätyksestä!

ps. Tuula kyseli, onko meillä jo syksyistä. Lämpötilat päivällä ovat olleet n. 13 asteessa, aamulla alle 10. Selvästi syksyistä, mutta ei juurikaan ruskaa. Kuvia alla:

Valo on syksyistä
Valo on syksyistä

Kuivia lehtiä on joka puolella
Kuivia lehtiä on joka puolella

Täältä niitä kuivia lehtiä tulee
Täältä niitä kuivia lehtiä tulee

Punaisia lehtiä
Punaisia lehtiä