Seikkailu Berliinissä
Tuazophia Helmikuu 20th, 2008
EDIT: Kommenteissa nyt myös Artin kertomus tarinasta!
Kävimme lasten kanssa eilen Jacks Kids World -sisäleikkipuistossa (Joachimstaler Straße 19). Paikka oli sinänsä ihan kiva, joskin ehkä hieman hinnakas (Annikasta 6,50 euroa). Mutta lapset viihtyivät ja, kun kerrankin satoi, voihan sitä käydä vaikka jossain tällaisessa…
Emme jostain syystä päässeet ylös hissillä, vaan odottelimme ja odottelimme, kunnes lopulta kannoin rattaat ja Lassi käveli. Takaisin päin lähtiessämme hissi kuitenkin odotteli meitä jo valmiina ja lähdimme alaspäin.
Olen sen verran oppinut, että täällä yleensä E (tai EG) on uloskäyntikerros ja 1 on yksi kerros maanpinnasta - juna asemilla se on joskus myös OG. K/KG on sitten kellari. Joten siis painoin hississä E ja Annika vielä kysyi miksi pitää painaa E eikä 1, joten keskustelimme siitä.
Hissi kulki alas päin ja näytössä oli nuoli alas päin. Sitten nuoli muuttui ylös-/alasnuoleksi, mutta hissi jatkoi edelleen matkaansa alas. Kunnes vähän ajan päästä nuoli katosi kokonaan ja hissi pysähtyi. Jäimme odottamaan ovien avaamista.
Ja, kuten arvata saattaa, eivätpä auenneet ovet.
Odottelin hetken, sitten yritin painaa 1, sitten E. Kokeilin vielä napsauttaa Stop-nappiakin alas ja taas ylös. Ei mitään vaikutusta. Seuraavaksi sitten painoin hälyytyssummeria ja kuului kuinka se soi jossain lähettyvillä. Mitään ei kuitenkaan tapahtunut.
Otin puhelimen ajatellen soittaa apua, mutta ei ollut kenttää. Näppäränä minulla oli kuitenkin toinenkin puhelin mukana (toisessa on Elisan, toisessa Vodafonen liittymä - jälkimmäinen ei toiminut) ja sain sillä soitettua Artille. Ensin tosin ajattelin soittaa Jacks Kids Worldiin, mutta muistin, että siellä ei henkilökunta pahemmin puhunut englantia, joten en ehkä olisi saanut asiaani selitettyä. (Sannalle tiedoksi, että mietin jo, miten voisin yrittää lähettää tekstiviestiä, jos ei olisi kenttää tässäkään, heittämällä puhelinta ylöspäin hissikuilun ja hissin välistä sukkahousuihin pujotettuna - jotta siis saisin puhelimen takaisinkin. Minusta on ainesta Ihmemieheksi…)
Onneksi Artti vastasi ja lupasi hoitaa asian. Jonkin ajan kuluttua Artti soitti ja sanoi, että korjaajia on tulossa ja hän tulee myös paikalle. Pitkään aikaan ei tapahtunutkaan sitten mitään.
Meillä oli lasten kanssa oikein hupaisaa. Lauloimme, leikimme ja luimme mukana olevia esitteitä. Söimme näkkäreitä ja joimme mehuja. Ehdin jo miettiä sitäkin, että jos emme pääse ulos ennen kuin Annikan on päästävä vessaan, on meillä vaippoja tarpeeksi… 
No, lopulta alkoi kuulua poraamista ja jotain kolinaa. Joku huuteli jotain ja kuului Artin äänikin. Luulin koko ajan meidän olevan hieman E-kerroksen yläpuolella (kurkkasin hissin ovien välistä ja siitä näkyi hissin ulko-ovi), mutta Artti kertoi, että olimmekin lähes kellarissa ja siellä hissin ovet oli suljettu ja hajotettu. Emme siis päässeet sieltäkään kautta ulos. Tässä vaiheessa vasta selvisi hissimiehille, että hississä on lapsiakin. Me olimme niin hiljaa ja rauhallisesti. Paitsi laulaessamme viisi pientä ankkaa, jossa pitää huutaa kvaak!
Joku tuli hissin katolle ja pyysi avaamaan ovet ja kokeilemaan kellarin ovien avaamista, mutta en saanut ovia edes hievahtamaan. Kun kerroin lapsille, että hissin katolla on joku, joka yrittää auttaa meitä, Annika vilpittömästi ehdotti: “Ehkä se on Paidermän.” Hämähäkkimiehestä olisikin voinut olla apua siinä tilanteessa… 
No, lopulta hissi lähti hitaasti ylös päin ja kun pääsimme E-kerroksen ovien kohdalle, ne avattiin ja pääsimme ulos. Annika kertoo tapahtumaa hienona seikkailuna (halusin mieluummin seikkailun kuin paniikin tunnelmia mukaan) ja Lassi taas ei varmaan nähnyt mitään kummaa siinä, että olimme hississä sekuntien/minuuttien sijasta melkein pari tuntia. Artti voisi kertoa tarkemmin pelastusoperaation ulkona tapahtuneesta osiosta, joka sekin oli kertomuksen arvoinen seikkailu.
Että tällaista tänne.
