Tuazophia Lokakuu 24th, 2007
Tänään tulee jo vuosi siitä, kun saimme nimeämispuhelun. Aika on mennyt tosi nopeasti, vaikka ne puolitoista kuukautta puhelusta hakumatkaan olivatkin hyvin pitkiä. Ja kuitenkin, toisaalta on vaikea muistaa millaista oli, kun meillä ei vielä ollut Lassia.
Adoptio on jollain tavalla tietysti itsellä mielessä usein, mutta ei sitä Lassin kohdalla niin tule mietittyä. Kaikki on mennyt hyvin, emmekä ainakaan itse ole huomanneet mitään erityisesti adoptiosta johtuvaa hankaluutta. Oikeastan tällä hetkellä adoptio on enemmän meidän vanhempien kiinnostuksen kohde ja yhteyksien luoja tiettyihin ihmisiin, mutta ehkä se tulee Lassinkin kohdalla esiin vielä monta kertaa, kunhan pikkuherra varttuu vielä jokusen vuoden.
Lassi on jo puolitoistavuotias. Neuvolassa pituudeksi saatiin 83 cm (kasvua tammikuulta 12,5 cm!) eli kasvukäyrä on yhä yläviistoon ja nyt jo yli keskiarvon. Paino-pituussuhdekäyrä on yhä miinuksella, mutta kyllä 9,9 kiloa tuntuu jo selvästi erilaiselta kuin lähtöpaino (tammikuussa 7,4kiloa). Lassi kävelee ja juoksee ja hyppää - tosin viimeinen on vielä ajatuksen ja yrityksen tasolla. Erityisesti kiinnostaisi suunta ylöspäin eli kaikki kiivettävä tulee kiivetyksi. Pieniltä muksahduksiltakaan ei olla vältytty, mutta onneksi ei mitään vakavampaa ole sattunut.
Pikkuherra leikkii isosiskon (eli parhaan kaverin) vanavedessä kissaa, pinssessa-leikkejä (prinsessa), autoilla, syöttää nukkeja ja ihmisiä. Nyt Lassi jaksaa kuunnella jo usemman sivun mittaisen sadun ja raahaa koko ajan kirjoja luettavaksi. Samoja juttuja pitäisi toistaa aina uudestaan ja Lassi jo sujuvasti toisinaan “lukee” itsekin ulkomuistista äidille kirjojaan. Musiikki on kova juttu ja sen tahdissa tanssitaan tai lauletaan - Lassi myös soittaa itse huuliharppua, ksylofonia, kapuloita, marakassia ja muita soittimiakin, jos vain pääsee niihin käsiksi.
Toiset lapset ovat kivoja kavereita ja suurin osa aikuisistakin, mutta joskus sentään pitää vähän vierastaa. Yleensä kuitenkin Lassi moikkaa kaikkia vieraitakin vastaantulijoita ja hymyilee hurmaavasti. Poikanen osaa myös tarkoituksella räpytellä pitkiä ripsiään - niistä ja isoista silmistä on varmaan puhuttu liikaa. 
Yleensä Lassi on hyvällä tuulella ja pusuttelee niin ihmisiä ja leluja kuin parhaassa tapauksessa valotolppia (pelottavaa talvella!) ja sänkyäänkin. Omaa tahtoakin löytyy ja kun kielletään, lentävät lähimmät tavarat kaaressa ja käsi tai jalka kohoaa huitomaan. Itse pitäisi niin syödä kuin kävellä autoteiden yli ja sekös harmittaa, ettei näin saa tehdä. Onneksi kiukunpuuskat eivät kuitenkaan yleensä jatku pitkään, vaan kohta taas ollaan vauhdilla menossa eteenpäin.
Ihana poika!
