Tuazophia Lokakuu 26th, 2006
Tiistaina klo 15.40 puhelimeni soi. Onneksi oli töissä rauhallisempi hetki ja pääsin vastaamaan: “Tässä on X, Interpedialta. Mulla olisi hyviä uutisia.” :O Toisaalta kuvittelin olevani ihan rauhallinen, mutta kyllä puhelun jälkeen jalat tärisivät.
Meillä on poika, Lassi. Lassi on puolivuotias (10.4.2006) ja pääsemme häntä hakemaan kotiin kaiketi jo ennen joulua. Kesäkuun alussa pikkuherra on ollut 56 cm ja 5 kiloa, mutta sehän ei kerro tämän hetken tilanteesta mitään - saanemme tarkempia mittoja lähempänä matkaa.
Lisätietopaperit oli lähetetty meille jo ennen puhelua, joten niitä ei voinut enää lähteä hakemaan, mutta toisaalta kellokin oli niin paljon, että ei ehkä olisi ehdittykään hakea. Ne tulivat eilen. Valokuvassa ei näy koko kasvoja (Lassi pötköttää sängyllä), mutta se mitä näkyy on tarkkaan tutkittu. Suloinen poika!
Annikalle kerroimme asiasta heti. Ihan täysin asia ei tainnut varsinkaan aluksi mennä perille, mutta valokuvan tultua ehkä hieman paremmin. Soitimme ja tekstailimme myös sukulaisia ja ystäviä läpi. Koska nimeämisiä oli taas tullut neljä kerralla, soittelimme myös hakujonossa olleen ystäväni kanssa ja heillekin oli tullut nimeäminen. Tiedämme myös kolmannen perheen, jolle tuli lapsi - neljännestä ei ole vielä mitään käsitystä. Hauskaa, että pääsemme todennäköisesti samoihin aikoihin matkaan!
Nyt päässä surisee vaan kaikenlaisia käytännön asioita. Miten Lassi voi? Kuinka paljon pitää hankkia vaatteita ja millaisia? Mitä muuta pitäisi ostaa? Milloin ja millä pääsemme matkaan? Millaiseksi Etiopian turvallisuustilanne on kehittymässä? Mihin hotelliin menemme? Hyväksyykö Lassi meidät pian vai tuleeko alusta vaikea?
Kummasti hymyilyttää koko ajan.
Tuazophia Lokakuu 10th, 2006
Ylen uutiset kertoo, että Somalian islamistikapinalliset ovat julistaneet jihadin Etiopiaa vastaan.
En tietysti tiedä, mitä siellä tapahtuu ja kuka on tehnyt mitäkin - lausunnot kun ovat ristiriitaisia - mutta väkisin sitä tulee miettineeksi miten yksi maa saa kärsiä kaikesta mahdollisesta kurjuudesta. Toivottavasti nyt ei kuitenkaan tule mitään suurempia seurauksia tuosta pyhästä sodasta.
Tietysti tulee myös ajateltua, että minkälaisiin olosuhteisiin sitä lähtee hakemaan lasta. Jos meno yltyy ihan hurjaksi (ja jos adoptiot kuitenkin jatkuvat), lasta ei haeta Etiopiasta, vaan hänet tuodaan Suomeen, mutta mielestäni olisi tärkeää nähdä lapsen synnyinmaa, jotta osaisi myöhemmin kertoa siitä hänelle mahdollisimman tarkasti. Ja kyllä minua muutenkin kiinnostaa lapseni tausta ja haluan esim. ostaa joitain muistoesineitä tms. kotiin muistuttamaan toisesta perheellemme tärkeästä maasta.
Tuazophia Syyskuu 6th, 2006
Olen rauhassa odotellut, että jotain tietoa tulisi meidän adoptiotilanteesta, mutta tänä aamuna hermo petti ja laitoin kyselyn Interpedialle. Saattaa tosin olla, että meidän adoptiovastaava on vielä lomalla, mutta ehkä jossain vaiheessa tulee jotain tietoa. Olisi kiva saada automaattisesti vaikka kerran kuussa joku ihan lyhytkin tiedonanto koskien omaaja Etiopian tilannetta, mutta ilmeisesti sellaisia ei ole jaossa, vaan pitää itse ottaa yhteyttä ja kysyä. No, nyt kysyin - katsotaan milloin tulee vastausta. Tiedän kyllä, että Etiopian adoptiosta vastaavat tuomarit ovat lomalla, mutta että edes jotain tietoa…
Tuazophia Elokuu 15th, 2006
Ajanlaskuuni on ilmestynyt kumma häiriö: lasken työssäoloa kuukauden eteenpäin. Vaikka voi hyvin olla, että hakumatkaamme on vielä vaikka kuinka pitkä aika, laskurini laskee, kuinka kauan ainakin vielä olen töissä. Eli vaikka vasta pari päivää on takana, lasken jo, että töitä on yksi kuukausi. Joskus joudun itsekin miettimään, että missä mennään. 
Tuazophia Heinäkuu 4th, 2006
Etiopiasta on tullut eilen iso läjä nimeämisiä (kaiketi neljä kerralla!). Jos oikein ymmärrän, me olemme seuraavana “listalla”. Nimeämiset eivät siis tule listajärjestyksessä, mutta suunnilleen kuitenkin eli mitä todennäköisimmin seuraavassa satsissa (jos siis tulee kerralla useampia) tulee meille tieto lapsesta. Kun Etiopiassa tuomioistuimet ovat kolmen kuukauden tauolla, nimeäminen ei kuitenkaan todennäköisesti tule ainakaan ennen lokakuuta, mutta voimme hyvinkin olla hakumatkalla jo tämän vuoden puolella. Olisihan se aikamoinen joululahja!
Edit 5.7.: Ei ollakaan vielä seuraavana listalla. Joko yksi nimeäminen on mennyt jollekin meidän jälkeen paperinsa lähettäneelle tai sitten nimeämisiä on tullut vain kolme tällä kertaa. Lähellä ollaan kuitenkin. 