Tuazophia Heinäkuu 6th, 2006
Nyt ei saada synttärikuvaa nettiin, kun meidän kamera on Lankassa, mutta eihän tuo mustikkanaamainen puserokuva ole kuin kuukauden vanha…
Annika on (/oli 8.6. neuvolan virallisissa mittauksissa) tasan metrin ja 17 kiloa. Kengännumero on 27. Kaikki maitohampaat löytyvät ja punertavan vaaleita hiuksiakin on nykyään jo lähes koko pään peitoksi.
Tässä vuoden aikana Annika on ehtinyt olla päiväkodissa ensin Metsähiirissä ja nyt ennen kesälomia siirtyi Kettuihin. Päiväkodissa on selvästi kivaa ja muutaman kerran olen saanut kuulla iltapäivällä hakiessani, että neiti ei vielä lähtisikään kotiin. Hyvä niin.
Annika on edelleen hyvin reipas ja itsenäinen. Vastapuolelta sitten itsepäinen ja tohottaja, joka ei ajattele ennen kuin tekee. Annikaa ei yleensä häiritse mennä juttelemaan täysin vieraillekaan tyypeille ja harvoin mikään uusi asia jää kokeilematta. Vauhtia ja vaarallisiakin (tai ainakin mahdollisesti vaaralliseksi muuttuvia) tilanteita piisaa. Ei ihme, että uni ei aina meinaa maistua, kun Annika ei malttaisi pysähtyä nukkumaan, vaan vähintään seinää täytyy potkia uneen asti.
Puhetta tulee välillä kuin tulvimalla ja iso osa tulee jo ymmärretyksikin. Joskus Annikaa harmittaa, kun ei saa sanotuksi mitä haluaisi, mutta yleensä jaksaa toistaa muutamaan kertaan tai sanoo hieman toisin, jotta saisi asian menemään perille. Muutenkin synonyymien käyttö on tullut mukaan puheeseen. Annika laskee mielellään (1-8 menee ihan oikein, mutta sen jälkeiset ovat sitten mitä sattuu numeroita) ja laulaa paljon erilaisia lauluja, myös itse keksimiään. Usein äänenvoimakkuus korvaa nuotin, mutta harjoitus tekee mestarin… Joitain kirjaimia puuttuu kokoaan (ainakin R) tai osittain (esim. L), tai kirjaimet vaihtavat paikkaa (mm. Niiksuneiti), mutta niidenkin sanominen korjautuu koko ajan.
Meillä ei ole käytössä enää edes yövaippaa, vaan Annika käy pöntöllä - suurimmaksi osaksi jo ihan ilman muistuttamista. Jos on jotain hauskaa tekemistä, pitää tosin usein vähän patistella vessaan. Kuivaksi oppiminen kävi tosi nopeasti - syksyllä Annika oli vielä täysin vaipoissa, mutta joululomalle päiväkodista jäädessämme sanoivat, ettei tarvitse edes univaippaa tuoda keväällä. Eikä ole vahinkojakaan sattunut. Kai se oli sitten sen aika.
Vaikka Annikaa kiinnostaa kaikki tekeminen, niin liikkuminen on pop. Erityisesti kiinnostaa kiipeileminen (Annika kiipesi eilen jopa pystysuoraa kiipeilyseinämää), pomppiminen (meillä on kaksi vanhaa runkopatjaa, joista toinen on kohta pompittu hajalle) ja juokseminen (”vammiit, paikoillanne, hep!”). Syntymäpäivälahjaksi Annika sai jo etukäteen polkupyörän ja sillä ajaminen on myöskin mukavaa. Vaikka Annika on 16-tuumaisen pyörän käyttäjäkokosuosituksen alarajalla, polkeminen sujui alusta asti yllättävän hyvin. Ohjaaminen on joskus vähän toissijaista (Annika ei malta keskittyä) ja jarruttaminen kivempaa kuin polkeminen, mutta silloin kun innostusta on, onnistuu ajaminen mainiosti. Annika on myös oppinut (päiväkodissa) keinumaan itse sekä istualtaan että seisten. On ulkoiluttajalle helpompaa, kun ei tarvitse olla koko ajan keinuttamassa ja toisaalta sitten taas viileämmillä ilmoilla ei tule Annikalle kylmä, kun liikkuu itse.
Sisäleluista suosiossa on tällä hetkellä Legot. Meillä on käytössä sekä Duploja että ns. pikkulegoja. Kummallakin rakentaminen onnistuu Annikalta, mutta koska Duploilla saa nopeammin valmista aikaiseksi, pikkulegoja käytetään yleensä vain koristuksena. Maalaaminen on myös kivaa ja ennen juhannusta Annika piirsi ensimmäisen pääjalkaisensa (”possu”). Kirjoja luetaan paljon sekä Annika itselleen tai leluille että kuunnellen muiden lukemisia. Televisiota katsottaisiin enemmän kuin saa luvan - suosikkina yleensä joku omista tutuista dvd-levyistä. Pikkuleikkinä meillä on usein “Minä olen Muumipeikko, sinä olet Muumimamma. Päivää Muumimamma!”-miniroolileikit, mutta ne eivät vielä jatku sen pidempinä rooleina. Muistipeliä pelataan useammin kuin äiti jaksaisi. Tietokonepelit kiinnostavat myös ja nyt on ollut harmi, kun tietokoneet ovat rikki, eikä pääse pelaamaan (tällä isin työkoneella kun ei oikein voi pelailla).
Rattaita meillä ei ole ollut aikoihin enää käytössä. Annika ei niihin mahdu ja toisaalta jaksaa kävellä useamman kilometrin melko reippaasti, joten mitä sitä suotta… Autossa on turvavyöistuin, koska Annika kasvoi edelliseen istuimeensa liian pitkäksi. Olisin mielelläni pitänyt vielä selkä menosuuntaan ja autoonkin olisi mahtunut, mutta minkäs teet. On kuitenkin turvallisempaa pitää lapsi sopivan kokoisessa istuimessa kuin liian pienessä selkä menosuuntaan.
Vaikkei Annika tietysti oikeasti käsitä mitä tarkoittaa, kun tulee pikkusisarus (tuskin me vanhemmatkaan sitä täysin käsitämme), on “pikkusisko tai pikkuveli” ahkerasti mukana puheissa. Milloin pikkusisarukselle varataan paikka hissistä tai sohvalta, milloin luvataan auttaa jossain puuhassa. “Pikkuveji tai pikkusikso ei osaa ottaa jäkskiä. Annika auttaa. Minä pidän tikusta ja näytän. Näin nuolaistaan.” Mielenkiintoista nähdä, miten sopeutuminen sitten loppujen lopuksi sujuu!
Monitahoinen pieni persoona tuo meidän neiti on.
Hyvää syntymäpäivää, jänöpupu!
Meilläkin on nyt Haisulin pikkusisko. Tai, joku muu sukulainen, vapaa valinta. Normihaisulista poiketen nenä on tehty mustalla eikä tummanpunaruskealla. Ohje on sovellettu Puikoissa-blogin Haisuli2-ohjeesta. Lankana on Novitan ruskeaa Foxia ja jotain epämääräistä mustaa puuvillalankaa sekä luonnonvalkeaa Novita Woolia. Nenästä olen erityisen ylpeä. Sovelsin sen itse ja käytin sukan kantapään tekniikkaa saadakseni siitä tuollaisen kolmiulotteisen. Täytteenä on huovutusvillaa.
