Archive for the 'Lassi' Category

Lassin 1. neuvola

Tuazophia Tammikuu 5th, 2007

Lassi kävi tänään neuvolassa (Martinlaakson neuvola, Kivimäen koulu). Tätä voisi kai pitää 9kk-neuvolana, kun pikkuherra täyttää sen 9 kk muutaman päivän päästä. Tämä oli tällainen hieman aloitusneuvolakäynti, kun neuvolatädillä ei ole kokemusta adoptiolapsista aiemmin ja muutenkin piti kaiken maailman lippulappusia vaihdella ja täytellä.

Lassi on joissain asioissa ihan suomalaisissa keskiarvoissa tai jopa edellä keskiarvoa. Herra vetää itsensä seisomaan ja jopa yrittää kävellä vähän puita pitkin (tosin pitää olla vahtimassa itse takana, koska mätkähtää helposti alas tai kaatuu muuten). Istuu myös tukevasti ja suojaheijasteet ovat hyvät sekä nousee välillä itse istumaan (joko pitää kiinni jostain tai peruuttaa itsensä istumaan). Ei kuitenkaan ryömi (paitsi siis taaksepäin, kun yrittää eteenpäin), käänny sen enempää mahalta selälleen kuin toisinpäinkään, eikä konttaa. Pinsettiote on heikko, mutta on kuitenkin. Jokeltelua on paljon, samoin kaikkea pärinää, kiljuntaa yms. Hampaita on neljä. Rokotuksia on saanut joitain enemmän kuin Suomessa tämän ikäiset, joitain vähemmän - rokotusohjelma pitääkin nyt räätälöidä yksilöllisesti.

Mitat ovat jossain miinuskäyrästöllä, pituus vähemmän, suhteellinen paino enemmän. Pituus siis 70,5 cm ja paino 7640 g sekä pään ympärys 45,2 cm (Annika, joka taas on ollut iso vauva, oli saman pituinen reilu viisikuisena, painoinen vajaa kolmekuisena! ja pään ympärys oli sama reilu puolivuotiaana). Varsinainen kirppu tuo häiskä siis! Veikkaisin kuitenkin, että paino oli varmaan alle seitsemän kiloa, kun hänet saimme eli eiköhän tuo tuosta kasva edelleen suhteessa melko reippaasti.

Tarpeelliset tutkimukset saamme varmaankin otettua ensi viikolla (vasta!) ja tulokset sitten kuun lopussa, jos ei niistä aiemmin näy jotain hälyyttävää. Meillä on siis seuraava neuvola (lääkäri) 31.1. Näitä kun ei voi nyt hoitaa ihan normaalimenettelyn mukaisesti. Myös suuhygienistille pitäisi varata aika.

ps. Eilen Lassi sai suomen kansalaisuuden! Sekä sosiaaliturvatunnuksen, jota ilman noita tutkimuksia ei Vantaalla tehdä.

Hyvää Uutta Vuotta!

Tuazophia Joulukuu 31st, 2006

JoululahjavaippakuoriHaluan toivottaa kaikille lukijoilleni onnellista vuotta 2007! Kiitos seurastanne tänä vuonna! Huviksenne ohessa kuva Lassista joululahjavaippakuori päällä. :)

Olemme kaikki olleet enemmän ja vähemmän flunssassa - Lassilla korvatulehdus ja antibioottikuuri - ja siksi en ole saanut hakumatkakertomusta kuin hiukan eteenpäin. Mutta kyllä se tulossa on!

Meinasin laittaa nimestä vielä vihjeen, mutta ettepä saaneetkaan. En nimittäin keksinyt mitään sellaista, mikä ei olisi liian paljastavaa. :D Huomenna sitten paljastan nimen ja suoritan arvonnan - jos ei kukaan sitä ennen koe valaistumista.

Viimeiset vihjeet

Tuazophia Joulukuu 26th, 2006

Lassin nimi ei ole vieläkään ratkennut. Ajattelin antaa vielä viimeiset vihjeet. Kaleab nimi muuten lausutaan oikeastaan khal-ab; ei tosin liity mitenkään kolmanteen nimeen, mutta ihan vaan muuten tiedoksi. Ensin kuitenkin kertauksen vuoksi vanhat vihjeet:

  • Lassi Kaleab ?
  • Nimellä on jotain yhteyttä Annikan toiseen nimeen (Leia)
  • Nimi ei liity mitenkään Tähtien Sotaan, vaikka sillä onkin yhteistä Leian kanssa
  • Nimi on erään satuhenkilön etunimenä tunnetuksi tekemä
  • Sitä on annettu Suomessa tähän päivään mennessä 62 pojalle (niitä on tosiaan tullut 2 lisää sitten viime katsoman)

Ja sitten uusiin vihjeisiin:

  • Nimi on myös maantieteellinen
  • Satuhenkilön nimeen liittyy myös X

Matkakertomus on myös tekeillä; linkkaan siihen, kunhan saan sen valmiiksi - johon voi kestää aikaa.

Terveisiä Addis Abebasta

Tuazophia Joulukuu 15th, 2006

Pikainen tervehdys täältä Addis Abebasta! Kaikki on hyvin. Pärjätään oikein mainiosti. :)

Lassi tosi sulonen! Paljon laihempi tosin kuin valokuvasta olisi voinut päätellä. Kaikki luulevat vauhdikasta, lyhythiuksista, sinisiin tai vihreisiin puettua Annikaa pojaksi ja isosilmäistä, pitkäripsistä Lassia tytöksi. ;)

Lassi on aika takertuva ja haluaisi koko ajan olla minun sylissäni, mutta sekin on jo vähän helpottanut. Ensimmäinen naurukin tuli eilen (Annika leikki kukkuu-leikkiä) ja sen jälkeen niitä on tullut useampia. Hymyjäkin löytyy.

Huomenna lähdemme Debre Zeitiin, sieltä tulemme takaisin torstaina ja to-pe yönä lennähdämme Suomeen päin.

ps. Artin puhelin ei toimi täällä ja Debrestä ei tavoita sähköpostillakaan, mutta jos on jotain kiireellistä, Interpedian kautta tavoittaa varmasti.

Puolitoista päivää

Tuazophia Joulukuu 6th, 2006

Tämä saattaa nyt jäädä viimeiseksi viestiksi ennen matkaa. On aika paljon kaikenlaista puuhailtavaa ennen lähtöä. En tiedä, pääsenkö reissussa päivittelemään viestejä tänne, mutta sen näkee sitten.

En ole ihan varma, ehtivätkö joulukorttimme ennen matkaa lähtemään. Ja jos eivät ehdi, tulevat vasta joulun jälkeen perille. Odottelen niihin Annikan kuvaa ja jos se ei tule ajoissa, jää postitus myöhemmälle ajalle. Joululahjoja täällä lähellä asuville jakelemme varmaankin 23.12.
Muistakaa arvailla nimiä! Tässä vielä lisävinkit:

  • Nimi ei liity mitenkään Tähtien Sotaan, vaikka sillä onkin yhteistä Leian kanssa
  • Nimi on erään satuhenkilön etunimenä tunnetuksi tekemä
  • Sitä on annettu Suomessa tähän päivään mennessä 60 pojalle

Ja jättäkää tosiaan yhteystietoja - mielellään myös nimen arvaamiseen liittyviä päättelyketjuja. Saa arvata vaikka kuinka monta kertaa, mutta ei mielellään mitään sadan nimen listoja ainakaan ilman perusteluita.

Viesteilemisiin!

« Prev - Next »