Archive for the 'Perhe' Category
Vuosi Lassin kanssa
Tuazophia Joulukuu 12th, 2007
Tasan vuosi sitten istuin sohvalla vieressäni pikkuinen, pukuun pukeutunut heppuli. Pikkuiselta tuo tuntuu vieläkin, vaikka itse mainostaakin toisinaan itseään sanoilla “iso poika”. Paljon on vuodessa tapahtunut ja siitä jo vähän aikaa sitten kirjoitinkin. Ajattelin kuitenkin laittaa muutaman sanan asiasta, jota on toisinaan kyselty.
*
“Missä vaiheessa Lassi tuntui omalta lapselta?”
Yksinkertaisin vastaus on, että heti. Tietysti hetken aikaa, kun Lassi ei vielä ollut omassa sylissä, hän oli hiukan vielä sijaisäidin. Sylissä Lassi tuntui aivan yhtä omalta kuin Annika synnyttyään. Ainakin itselleni on suhde kumpaankin lapseen tuntunut syventyvän lapseen tutustuttaessa, mutta heti on tullut tunne, että tämä on minun lapseni. Tietysti jo raskaana ollessa ja nimeämispuhelun jälkeen lapsi oli tietyllä tavalla oma, mutta se oli enemmän tietoista kuin lapsen syliin saamisen jälkeen syntynyt yhteys. Ja itse en ainakaan tunne minkäänlaista eroa omassa kiintymyksessäni Annikan tai Lassin välillä.
*
“Oletko äitin rakas?”
*nyökyttelyä* “Lakas ukkeli!” <3
- Adoptio , Lassi , Perhe
- Comments(0)
Berliinin joulu 2007
Tuazophia Joulukuu 11th, 2007
Käväisimme Berliinissä. Olemme edelleen muuttamassa sinne, mutta koska muutto on venynyt ja joitain käytännön asioita piti kuitenkin hoitaa, teimme pienen visiitin tulevaan kotikaupunkiin. Hyvältä näytti. ![]()
- Berliini , Matkailu , Perhe , Saksa
- Comments(1)
Lapset junassa
Tuazophia Joulukuu 3rd, 2007
Koska mulla ei ole oikeastaan mitään asiaa, laitan taas lapsista kuvan. Olen kyllä neulonutkin kovasti (Annika, teidän myssyt on puikoilla!), mutta kun on kesken samaan aikaan monta juttua, ei mikään valmistu.
Samalla voin kehua noita loistavia junien puuhavaunuja. Olisi taatusti tuskaa matkustaa edes Mikkeliin (Pasilasta Pendolinolla menisi vajaa 2,5 h - InterCityllä n. 2 h 45 min), jos ei olisi jotain leikkipaikkaa (Pendolinoissa ei ole). Mutta nyt matkat menivät mennen tullen mukavasti - jos ei oteta huomioon lasten riehaantumista loppumatkasta. ![]()
- Annika , Lassi , Perhe
- Comments(2)