Archive for the 'Perhe' Category

Vuosi The Puhelusta

Tuazophia Lokakuu 24th, 2007

Tänään tulee jo vuosi siitä, kun saimme nimeämispuhelun. Aika on mennyt tosi nopeasti, vaikka ne puolitoista kuukautta puhelusta hakumatkaan olivatkin hyvin pitkiä. Ja kuitenkin, toisaalta on vaikea muistaa millaista oli, kun meillä ei vielä ollut Lassia.

Adoptio on jollain tavalla tietysti itsellä mielessä usein, mutta ei sitä Lassin kohdalla niin tule mietittyä. Kaikki on mennyt hyvin, emmekä ainakaan itse ole huomanneet mitään erityisesti adoptiosta johtuvaa hankaluutta. Oikeastan tällä hetkellä adoptio on enemmän meidän vanhempien kiinnostuksen kohde ja yhteyksien luoja tiettyihin ihmisiin, mutta ehkä se tulee Lassinkin kohdalla esiin vielä monta kertaa, kunhan pikkuherra varttuu vielä jokusen vuoden.

Lassi on jo puolitoistavuotias. Neuvolassa pituudeksi saatiin 83 cm (kasvua tammikuulta 12,5 cm!) eli kasvukäyrä on yhä yläviistoon ja nyt jo yli keskiarvon. Paino-pituussuhdekäyrä on yhä miinuksella, mutta kyllä 9,9 kiloa tuntuu jo selvästi erilaiselta kuin lähtöpaino (tammikuussa 7,4kiloa). Lassi kävelee ja juoksee ja hyppää - tosin viimeinen on vielä ajatuksen ja yrityksen tasolla. Erityisesti kiinnostaisi suunta ylöspäin eli kaikki kiivettävä tulee kiivetyksi. Pieniltä muksahduksiltakaan ei olla vältytty, mutta onneksi ei mitään vakavampaa ole sattunut.

HuuliharppuPikkuherra leikkii isosiskon (eli parhaan kaverin) vanavedessä kissaa, pinssessa-leikkejä (prinsessa), autoilla, syöttää nukkeja ja ihmisiä. Nyt Lassi jaksaa kuunnella jo usemman sivun mittaisen sadun ja raahaa koko ajan kirjoja luettavaksi. Samoja juttuja pitäisi toistaa aina uudestaan ja Lassi jo sujuvasti toisinaan “lukee” itsekin ulkomuistista äidille kirjojaan. Musiikki on kova juttu ja sen tahdissa tanssitaan tai lauletaan - Lassi myös soittaa itse huuliharppua, ksylofonia, kapuloita, marakassia ja muita soittimiakin, jos vain pääsee niihin käsiksi.

Toiset lapset ovat kivoja kavereita ja suurin osa aikuisistakin, mutta joskus sentään pitää vähän vierastaa. Yleensä kuitenkin Lassi moikkaa kaikkia vieraitakin vastaantulijoita ja hymyilee hurmaavasti. Poikanen osaa myös tarkoituksella räpytellä pitkiä ripsiään - niistä ja isoista silmistä on varmaan puhuttu liikaa. :D

Yleensä Lassi on hyvällä tuulella ja pusuttelee niin ihmisiä ja leluja kuin parhaassa tapauksessa valotolppia (pelottavaa talvella!) ja sänkyäänkin. Omaa tahtoakin löytyy ja kun kielletään, lentävät lähimmät tavarat kaaressa ja käsi tai jalka kohoaa huitomaan. Itse pitäisi niin syödä kuin kävellä autoteiden yli ja sekös harmittaa, ettei näin saa tehdä. Onneksi kiukunpuuskat eivät kuitenkaan yleensä jatku pitkään, vaan kohta taas ollaan vauhdilla menossa eteenpäin.

Ihana poika!

Lindén

Tuazophia Lokakuu 4th, 2007

Ajattelin, etten kirjoita, mutta kirjoitan nyt kuitenkin, vaikkei minulla ole paljon muuta kuin kysymyksiä.

Tärkeintä: Onhan joku selittänyt Leonooralle, että äiti ja isi ovat hänelle nyt maailman tärkeimmät henkilöt ja nämä tärkeimmät tulevat hänet joka päivä hakemaan hoidosta - oli se hoito sitten päiväkotia, isovanhempia tai muuta? Ja että hän on näille äidille ja isälle kaikkein tärkein, vaikka jotkut vähemmän tärkeät asiat vievätkin vanhemmat hänen luotaan pois? Selittänyt sen niin, että tästä asiasta ennen tietämätön 4-vuotias ymmärtää?

Outoa: Jos ministerin työ on helppoa osa-aikahommaa, niin miksi ihmeessä heille maksetaan niin paljon työstä? Ja toisaalta, jos yksi ihminen voi tehdä yhtä ministerinsalkkua osa-aikaisesti, niin eikö silloin voisi tehtävät jakaa vähän taloudellisemmin: Pekka Suominen, ulkoasiainministeri sekä peruspalveluministeri; Tiina Talitintti, Maa- ja metsätalousministeri sekä asuntoministeri? Tällaisella järjestelyllä voisi rahallisen edun lisäksi saada sen hyödyn, että päätöksiin tulisi vähän poikkipoliittista ajattelua.

Aneemista: Jos on julkisuuden henkilö, myös henkilökohtaisuuksia voidaan ruotia julkisesti. Miksi ei saisi arvostella? Jos on tehnyt jonkun päätöksen - varsinkin toisen puolesta, kuten tässä lapsen - on sen takana seisottava. Koskaan ei mikään päätös ole kaikkien mieleen, mutta kun on perustellut asian itselleen, ei vastakkaisilla mielipiteillä ole maailmaa horjuttavaa vaikutusta. Paitsi silloin, jos huomaa, ettei olekaan ajatellut asioita ihan loppuun asti, jolloin jääräpäisyys kannattaa unohtaa, myöntää virheensä ja tehdä uusia ratkaisuja.

Kirjavinkki lapsille

Tuazophia Syyskuu 17th, 2007

Meillä on ollut kummallakin lapsella tosi tärkeitä valokuvakirjat (pienet taskualbumit), joihin olen laittanut lasten ja heille tärkeiden ihmisten kuvia ja teipannut taskut kiinni. Kirjoja selaillaan yksin (Lassikin hokee “Mamma. Pappa. Isi. Anni…” ja etsii kyseiset ihmiset kirjastaan) tai tuodaan luettavaksi, jolloin yhdessä katsotaan kuvat ja jutellaan niistä. Lassin kanssa jutteleminen on vielä lähes henkilöiden nimeämistä, mutta Annikan kanssa puhutaan jo paikoista ja vauvakuvien yhteydessä muistellaan, millainen Annika oli pienenä.

Tosi yksinkertaista toteuttaa, mutta yllättävän toimivaa! Olen tehnyt aina uuden albumin, kun aikaa kuluu, mutta tietysti voi laittaa samaankin. Tässä on sellaisiakin hyviä puolia, että vaikka lasten mielestä on kiva katsella valokuvia, minä en ainakaan raaski antaa oikeita albumeita lasten käsiin ja toisaalta ainakin meillä oikeat albumit ovat pahasti ajastaan jäljessä ja ne päivittyvät hitaasti, mutta tuollaisen taskualbumin tekee muutamassa minuutissa.

Näissä on sekin kiva, että lapsella pysyy tärkeät ihmiset muistissa paremmin, kun heistä näkee kuvia usein. Lassi tietysti vielä helposti unohtaa ihmisten nimet, mutta kun heitä käy läpi uudestaan ja uudestaan, alka jotain muistua mieleen. Nyt ulkomaille lähtiessä tämä saattaa olla vielä aiempaa tärkeämpääkin!

Annika 4v

Tuazophia Heinäkuu 8th, 2007

Annika ratsastaaEilen, maagisena päivänä 070707, Annika täytti 4v. Mitat olivatkin tuolla jo aiemmin, mutta laitetaan vielä tähänkin, että pitkänhuiskea neiti oli neuvolan virallisessakin mittauksessa 107 cm ja 19,8 kg. Kengän numero on 29 ja viime aikoina hiukset ovat tuuhentuneet ja pidentyneet kovasti eli ei se tyttö sitten kaljuksi jäänytkään.

Annika on hyvin itsenäinen. Kauppakeskuksessa äidiltä kadottuaan neiti löytyi lähes puolen tunnin etsintöjen jälkeen kahvilasta elokuvaa katsomasta kaikessa rauhassa ja kysyi vain ihmetellen: “Äiti, missä sä olit?” Ainakin omien sanojensa mukaan oli mennyt autolle, mutta kukaan ei avannut ovia ja tullut sitten takaisin elokuvaa katsomaan. No, mitäpä siinä muuta kuin kerrattiin ohjeet mitä pitää tehdä, jos eksyy äidistä.

Pikkuveljestä ollaan ylpeitä ja hänelle tuodaan leluja, mutta toisaalta pienen toheltaminen myös ärsyttää. Annikan kärsivällisyys ei ole muutenkaan huippuluokkaa ja jos joku homma ei onnistu, kiukku iskee helposti. Toisaalta kiukusta huolimatta yritetään uudelleen - jos ei heti, niin kohta.

Loppumatonta kärsivällisyyttä on viime aikoina osoitettu kirjoittamisen suhteen. Äiti ja muut lähellä olevat ovat saaneet kerran toisensa jälkeen kertoa miten kirjoitetaan “ankanpoikanen”, “pikkuveli” tai “poni”. Ja aika monet kirjaimet Annika jo osaakin nimeltä. Juttua riittää myös puhuen - vaikka jutut välillä ovatkin älyttömiä, kun aihe muuttuu kesken kertomuksen joksikin ihan muuksi. Kaikki kirjaimet löytyvät jo puheesta, mutta kirjaimet sekaantuvat vielä välillä väärille paikoille; useimmiten Annika osaa toistaa sanan oikein pyydettäessä, mutta jutun keskellä lumiukosta silti tulee numilukko. Kirjoittamisen lisäksi piirustuksia syntyy kuin liukuhihnalta ja hahmot ovat oikein mielenkiintoisia - joskus jopa hieman totuudenmukaisiakin.

Unen kanssa on vieläkin hankaluuksia ja monena iltana “äiti, mulla olisi vielä vähän asiaa” on tuttu lause nukkumaanmenoajan jälkeenkin. Tosin on jo kuultu sellaisiakin harvinaisuuksia, että neiti ihan itse kertoo olevansa väsynyt ja haluavansa nukkumaan.

Liikkuminen on vieläkin suosittua, mutta jos joku lukee kirjaa, neiti Ikiliikkuja istuu kuin tatti. Joskus Annikaa harmittaa, kun ei pääse yhtä korkealle tai kovaa kuin isommat kaverit, mutta useimmiten kova tahto auttaa. Neiti osaa jo hieman varoa, eikä mene ihan mistä ja miten tahansa esim. kiipeilytelineissä. Ei tuohon varomiseeen kuitenkaan voi täysin luottaa, vaan valvontaa kyllä tarvitaan, jos ei muuta niin pienempien, alle jäävien pelastamiseksi.

Annika on reipas ja aktiivinen, utelias ja fiksu. Loistava nelivuotias!

Kun sataa…

Tuazophia Kesäkuu 27th, 2007

Olemme lomalla. Tai siis, Artti on lomalla, joten meidän muidenkin voi laskea olevan lomalla. Ja tänään satoi vettä, eikä sisälläkään jaksaisi nyhjätä, joten piti keksiä jotain…

Annikalla oli aamulla4v-neuvola. Pituuutta 107cm, painoa himpun verran vajaa 20 kg ja oikein reipas tyttö. Annika oli ensin yksin “neuvolatädin” luona ja teki monenlaisia tehtäviä nimen kirjoituksesta varpailla kävelyyn ja kuulotarkastuksesta palikoiden pinoamiseen. Kaikki tehtävät menivät hyvin. Tällä välin minä istuin odottelemassa pohtien mitä tehdä loppupäivä perheen kanssa. Lueskelin samalla lehtiä ja jostain parin vuoden takaisesta löytyi juttu Ideaparkista. Erityisen kiinnostavalta tuntui Ideaparkissa toimiva lasten ja nuorten kulttuurikeskus Pii Poo.

Ei kun neuvolan jälkeen perhe autoon ja ajelemaan kohti Lempäälää. Vesisadetta riitti tien päälläkin, mutta onneksi liikennettä oli vähän. Reilun tunnin päästä kurvasimme rampista ylös ja Ideaparkin pihaan. Meillä kaikilla oli jo nälkä, joten söimme ensin - ravintola ja kahvilatarjonta oli ilahduttavan runsas kuten myös niiden lähekkäinen sijainti ruoka- ja hintavertailun helpottamiseksi.

Koska edes minä en tunnustaudu shoppailijaksi muusta perheestä nyt puhumattakaan, jätimme putiikit pienemmälle huomiolle ja kiertelimme aluetta lähinnä löytääksemme Pii Poon. Kun kartta löytyi, selvisi sijaintikin. Jäin tosin miettimään, miksi kauppakeskuksissa kartat ovat aina miten sattuu päin välittämättä sen enempää reaalimaailman sijainneista kuin ilmansuunnistakaan?

Lastenhoitohuonetta (Iineksen kujalla) täytyy kyllä moittia: jono oli pitkä ja lastenhoitohuoneessa paikka vain yhden lapsen samanaikaiseen huoltamiseen, huone oli sotkuinen ja hana “työnnä kädet alle vettä saadaksesi”-mallia. Hoituihan asia täälläkin ja ehkä joku muu lastenhoitohuone olisi ollut parempi, mutta tähän en ainakaan ollut tyytyväinen.

Itse Pii Poo osoittautui todella kivaksi paikaksi. Annikan mielestä kivointa oli leikkiä kotileikkiä, vaikka hauskaa näytti olevan myös maalaaminen ja soittaminenkin. Lassi taisi eniten nauttia isosta huoneesta, jossa oli palloja (mm. Lassin itsensä kokoinen jumppapallo) ja muita temppuvälineitä, mutta kyllä kotileikkikin kelpasi. Jopa me Artin kanssa innostuimme välillä testailemaan jonglöörausta ja musiikkihuoneessakaan eivät vanhemmat jääneet tehtävittä. Vietimme hauskan parituntisen koko perheellä.

Hinta ei päätä huimannut (5 euroa/lapsi, 2 euroa/aikuinen) ja tuo pari tuntia, jonka sillä sai alueella oleskella, oli ihan sopivan pitkä aika. Tuohon hintaan olisi myös voinut jättää yli 4-vuotiaan lapsen yksin leikkimään tunniksi, mutta ainakin tällä reissulla tärkeää oli koko perheen yhdessäolo.

Otimme vielä pientä välipalaa ennen kotimatkaa (erityiskiitos Leipomo Ståhlbergille kananmunattomista munkeista; miksi munkkeihin pitäisikään laittaa kananmunaa paitsi munavuoria pienentämään?) ja kömmimme tyytyväisinä autoon. Voin suositella Pii Poota lapsiperheiden pistäytymispaikaksi; ainakin me olimme tyytyväisiä!

« Prev - Next »