Tuazophia Joulukuu 24th, 2009
Joulun aikaan minua ilahduttavat suuresti ystäviltä saapuvat joulutervehdykset. Itse tehdyt kortit ja lasten kuvat erityisesti, mutta jokainen kortti nostaa joulumieltäni. Luemme kaikki toivotukset lasten kanssa, tutkimme kuvat ja ripustamme kortit eteisen seinälle. Tänä vuonna ensimmäistä kertaa kortteja tuli niin paljon, että kaksi nauhaa ei riittänytkään, vaan piti käyttää ripustukseen myös Mamman virkkaamaa seinävaatetta! Muutama kortti on myös eri syistä jossain muualla kuin seinällä – Annikalla yksi “että mullakin olisi joulumieli”, Lassilla yksi “mullekin” sekä yksi, josta sai askarreltua jouluisen koristeen kirjahyllyyn. Enkä ilahdu pelkästään kuluvana jouluna, vaan joulukoristeiden sekaan talletettu nippu kaivetaan esiin myös ennen seuraavaa joulua ja ihastellaan vielä uudelleen. Suuret kiitokset jokaiselle kortin lähettäneelle!
Joulukorttiseinän myötä toivotan hyvää ja rauhallista joulua kaikille lukijoille! Tämän vuoden joulurahalahjoituksemme meni Debre Zeitin perhetyölle.
Tuazophia Joulukuu 17th, 2009

Satumainen tunnelma alkaa jo metrosta

Ulkoikkunoista voi jo päätellä tämän vuoden teeman

Joulupukki ei ollut ihan perinteisimmästä päästä...

...eikä ollut kuusikaan

Sirkusteema oli kokonaisvaltainen

Jouluun ratsastettiinkin sirkushevosilla...

...ja kivaa oli.
Kuvia KaDeWe:n jouluista 2007 (postauksen lopussa) ja 2008. Oma suosikkini näistä on tuo 2007; tämän vuoden koristelut olivat ehkä jo liiankin levottomat.
Tuazophia Joulukuu 24th, 2008
Kiitos kaikille lahjoja lähettäneille!
Itse olemme jo useamman vuoden ajan lahjoittaneet osan joululahjarahoistamme johonkin avustuskohteeseen. Tänä vuonna teimme lahjoituksen Kirkon Ulkomaanavulle, joka tekee työtä Etiopiassa kuivuuden aiheuttaman nälänhädän uhrien auttamiseksi.
Hyvää ja Rauhallista Joulua!
Tuazophia Joulukuu 23rd, 2008
En ole koskaan pitänyt suitsukkeiden hajusta, vaan ennemminkin alan voida pahoin kaupoissa, joissa niitä poltetaan. Täältä löysin kuitenkin suitsukekartioita, joita poltetaan esim. tuollaisissa pienissä mökeissä ja niiden tuoksu on aluksi savuinen (suitsuke tulee savupiipusta savuna!) ja kun kartio on palanut, itse tuoksu vapautuu vähän kerrallaan.
Suitsukkeiden lisäksi tulee tietysti poltettua kynttilöitä.
Tuazophia Joulukuu 22nd, 2008
Tänä vuonna virallinen joulukuvamme oli lasten ja pähkinänsärkijän yhteiskuva. Haluaisin ostaa tuollaisen pähkinänsärkijän, pienemmän, koska ne ovat hyvin perinteisiä saksalaisia koristeita. Maksavat vaan maltaita…