Tuazophia Helmikuu 20th, 2006
Artti löysi uuden hienon käyttöliittymän (video) nimeltään Multi-Touch Interaction Research. Kyseessä on siis kosketusnäyttö, jossa on monikosketus-ominaisuus. Tuo vaikuttaa jotenkin tosi luonnolliselta (vaikka se kuvien lajittelu) ja helpolta oppia. Olisipa kiva päästä kokeilemaan, miten tuo toimii käytännössä!
Tuazophia Marraskuu 15th, 2005
Mervi-kummi osti Annikalle oman hiiren tietokoneelle. Kun kerran neiti 2v osaa pelata tietokoneella (Naperolaa, Leikkilää, Franklinin kerhotaloa, Peppi-peliä ja Pixelinaa), niin tokihan sitten pitää (kuulemma) olla käteen sopiva hiirikin. Ja kertakaikkiaan ihanan hiiren ostikin! Kyseessä on Logitechin Tiger Mouse, optinen USB-rullahiiri. Pituutta hiirellä on n. 10 cm ja leveyttä n. 5 cm. Ja sopii tosiaan kuin nakutettuna pikkukäteen. Ainut miinus tulee turhan mielenkiintoisesta pohjassa palavasta valosta… 
Eli voin suositella kaikille sellaisille, joilla lapset käyttävät tietokonetta (toimi ainakin minun Linuxissani suoraan vain kiinni laittamalla ja näppärästi voi itse pitää normaalihiiren samaan aikaan koneessa omaa käyttöä varten). Ja tuo näyttää työpöydälläkin paljon kivemmalta kuin oma tylsä hiireni. Harmi, että aikuisen käteen tuo on liian pieni.
Peleistä hieman:
Nuo Alkupolku-pelit ovat mielestäni onnistuneita. Jos suunnittelisin lastenpelejä, niiden pitäisi olla juuri tuollaisia. Franklin on myös oikein mainio ainakin hieman isommille lapsille. Palaute on välitöntä, kuvat selkeitä ja äänet miellyttäviä. Tehtävät vaihtelevat sopivasti, jotta lapsen mielenkiinto jaksaa pysyä yllä sen aikaa minkä peliä nyt yleensä tarvitsee kerralla pelata. Naperolassa, joka on kaikkein pienimmille tarkoitettu, harjoitellaan hiirenkäyttöä muiden ikään sopivien tehtävien lomassa. Samoin näppäimistöllä voi hieman kokeilla näpytellä. Vielä kun näppäimistö (ja pelistä poistuminen) olisi tehty lapsille sopiviksi (eli mikään näppäin ei saisi aiheuttaa pelistä poistumista tms.), niin olisin täysin tyytyväinen.
Nettipeleistä täytyy mainita kaksi: Pikku Kakkosen puuhat (löytyy sieltä saksi-linkistä) ja Disney.com (englanninkielinen). Hauskoja pelejä ja tehtäviä. Jälkimmäisessä ei kyllä kaikki ole ihan pienimmille ja herkimmille (esim. Villains’ Lair), mutta eipä kai tämän ikäiset muutenkaan surffaile omin päin pitkin nettiä. 
Tuazophia Syyskuu 23rd, 2005
Paitsi, että kadotin lankakaupan (joka sitten löytyi, kiitos Katjan), kadottelen myös kaikkea muuta. Viimeemmäksi eilen katosivat silmukkamerkkeihin tarkoitetut lukkosysteemit, tänään hame (onneksi ei päältä sentään) ja kirja, joka sekin löytyi toisin kuin kaksi ensin mainittua. Nettiin kadottelen koko ajan asioita, kun unohdan bookmarkata ne ja edes hakukoneilla en enää löydä haluamaani. Pahimmillaan minulta katoavat silmälasit, jotka kuitenkin ovat päässäni koko ajan ja avaimet, jotka kädessä kuljen etsimässä niitä itseään ja harmittelen kuinka hankalaa on kaivella laukkuja avaimet kädessä. Tyypillistä on kadottaa leipäpaketti jääkaappiin tai avaamaton jogurttipurkki roskikseen.
Yleensä kuitenkin löydän jossain vaiheessa tavarat, joita kadotan (virtuaalisesti kadotetut tosiaan sen sijaan jäävät yleensä kadoksiin) miettimällä mitä tein niillä viimeeksi, missä yhteydessä ne olen nähnyt tai tekemällä loogisia päättelyketjuja omista aivoituksistani (tässä tosin tarvitaan jotain ihan muuta logiikkaa kuin mitä tieteellisessä päättelyssä opetettiin).
Asioita kadotan, jos en kirjoita niitä ylös, ja yleensä ne löytyvät - ts. muistuvat mieleen - vasta kun on liian myöhäistä. Joskus jopa ylös kirjoitetut asiat unohtuvat, kun en muista katsoa muistiinpanojani tai katson, mutta luettu haihtuu saman tien päästä.
Toisinaan tämä kadottelu tuntuu pelottavalta. Ei voi olla normaalia unohtaa näin paljon. Toisaalta olen kuitenkin sitä mieltä, että aktiivinen muistini on rajallinen (tiedän, että tutkimukset osoittavat muistin olevan rajatonta, mutta puhunkin nyt omasta henkilökohtaisesta aktiivisesta muististani ;D ). Joitain asioita ei voi muistaa, koska muisti ylikuormittuu ja jotain vuotaa yli. Ei kokonaan kadoksiin, vaan johonkin siihen muistin viereen (ehkä korviin, koska niitä usein kutittaa = virtaavaa muistia) ja imeytyy sitten ehkä takaisin, kun tilaa taas on.
Tuazophia Heinäkuu 24th, 2005
Tulimme eilen vanhempieni luota Annikan kanssa takaisin kotiin. Junalla. Inter City -junan kaksikerroksisessa vaunussa.
Oli helppo työntää rattaat sisään junaan, mennä Annikan kanssa leikkipaikan vieressä oleville penkeille ja matkustaa rennosti Annikan leikkiessä. Junassa oli vielä niin paljon tyhjää tilaa, että saatoin levittää tavaramme useammalle penkille ja Annikan väsähtäessä kyhätä kahdesta penkistä ja penkkien tyynyistä sängyn, jossa Annika sitten nukkuikin puolet matkasta.
Omalla autolla matkustamisessa on tietysti omat hyvät puolensa, mutta niin ehdottomasti on junassakin. Jopa lähijunat ovat miellyttävämpi vaihtoehto kuin bussit (ja meiltä pääsee junalla Helsinkiin puolta nopeammin kuin bussilla) - ainakin matalalattiaversioina.
Nykyinen nettilipunostomahdollisuuskin on loistava. En minä halua mennä erikseen asemalta ostamaan lippua vain siksi, että voin olla varma, ettei junaa ole loppuunmyyty, kun haluan lähteä matkaan. Kotoa voin rauhassa ostaa lippuni mihin vuorokaudenaikaan tahansa ja käyttää ostoon harkinta-aikaa juuri niin kauan kuin haluan ilman, että jonossa seuraavana oleva huokailee kuuluvasti.
Pieni korjausehdotus minulla kuitenkin tuli mieleen tuohon lipunostoon. Haluaisin mielelläni varata paikan paikkakartasta! Mikään mahdoton tuo ei olisi toteuttaa; tuollainen järjestelmä on esimerkiksi elokuvateattereiden lipunostossa. Se helpottaisi tilannetta, kun voisin miettiä optimaalista paikkaa ja tietäisin jo valmiiksi junaan mennessäni missä paikkani on. Parasta olisi, kun voisin lipun tulostukseen asti käydä vaihtelemassa paikkaa, jos keksisinkin jonkun paikkavaraukseen olennaisesti vaikuttavan asian.
Ei kun pistämään VR:lle sekä kiitosta että korjausehdotusta.
Tuazophia Kesäkuu 22nd, 2005
Minähän olen siis kasvissyöjä (lakto-vegu), mutta syön siis tietysti kasvien dna:ta (ja ehkä siinä maidossa on lehmän dna:ta?). Tieteellisen päättelyn ja selittämisen kurssilla pohdin yksikseni mm. sitä, millä tavalla vaikuttaa syödä toisen dna. Sanotaanhan sitä, että ihminen on sitä mitä hän syö. Tämä pohdiskelu on siis täysin epätieteellistä ja ei liity tuon kurssin opetuksiin muutoin kuin että dna:ta sielläkin käsiteltiin (ja siksi linkkaan tämän myös kognitiotieteen alle). Mutta näin minun aivoni toimivat.
Tuota olen sitten jälkeen päinkin aina välillä miettinyt siltä kantilta, että kuinka vaikuttaa syödä ruokaa, jonka dna:ta on sormeiltu. Tarkoitan tietysti geenimanipuloitua ruokaa. Itse en sellaista halua syödä ja jos vain huomaan tuotteen sisältävän jotain geenimanipuloitua, jätän syömättä tai ostamatta - valitettavasti sitä vain tuntuu olevan kovin vaikeaa välillä huomata. -
Mielestäni ei voi olla hyväksi, että ihminen puuttuu tuolla tavoin luonnon toimintaan. Ei “geenimanipuloitu tomaatti” ole enää tomaatti. On eri asia muutella tomaatin dna:ta kuin vaihtaa palikkatornista yksi palikka. Tietysti uusi vääränlainen palikka voi romahduttaa lopputornin ja romahdus voi hajottaa tornin alunkin, mutta ei se kuitenkaan muuta muita palikoita millään tavoin. Sen sijaan ihminen ei tiedä riittävästi geeneistä ollakseen varma, että yhden asian muuttaminen tomaatissa ei muuta muita, jopa ratkaisevan tärkeitä ominaisuuksia.
Eli dna:n syöminen saattaa meidät muuttaa ruoaksi mutta muunnellun dna:n syöminen vaikka aivottomiksi läskiläjiksi.
