Archive for the 'Kognitiotiede' Category

Hatara pää

Tuazophia Syyskuu 23rd, 2005

Paitsi, että kadotin lankakaupan (joka sitten löytyi, kiitos Katjan), kadottelen myös kaikkea muuta. Viimeemmäksi eilen katosivat silmukkamerkkeihin tarkoitetut lukkosysteemit, tänään hame (onneksi ei päältä sentään) ja kirja, joka sekin löytyi toisin kuin kaksi ensin mainittua. Nettiin kadottelen koko ajan asioita, kun unohdan bookmarkata ne ja edes hakukoneilla en enää löydä haluamaani. Pahimmillaan minulta katoavat silmälasit, jotka kuitenkin ovat päässäni koko ajan ja avaimet, jotka kädessä kuljen etsimässä niitä itseään ja harmittelen kuinka hankalaa on kaivella laukkuja avaimet kädessä. Tyypillistä on kadottaa leipäpaketti jääkaappiin tai avaamaton jogurttipurkki roskikseen.

Yleensä kuitenkin löydän jossain vaiheessa tavarat, joita kadotan (virtuaalisesti kadotetut tosiaan sen sijaan jäävät yleensä kadoksiin) miettimällä mitä tein niillä viimeeksi, missä yhteydessä ne olen nähnyt tai tekemällä loogisia päättelyketjuja omista aivoituksistani (tässä tosin tarvitaan jotain ihan muuta logiikkaa kuin mitä tieteellisessä päättelyssä opetettiin).

Asioita kadotan, jos en kirjoita niitä ylös, ja yleensä ne löytyvät - ts. muistuvat mieleen - vasta kun on liian myöhäistä. Joskus jopa ylös kirjoitetut asiat unohtuvat, kun en muista katsoa muistiinpanojani tai katson, mutta luettu haihtuu saman tien päästä.

Toisinaan tämä kadottelu tuntuu pelottavalta. Ei voi olla normaalia unohtaa näin paljon. Toisaalta olen kuitenkin sitä mieltä, että aktiivinen muistini on rajallinen (tiedän, että tutkimukset osoittavat muistin olevan rajatonta, mutta puhunkin nyt omasta henkilökohtaisesta aktiivisesta muististani ;D ). Joitain asioita ei voi muistaa, koska muisti ylikuormittuu ja jotain vuotaa yli. Ei kokonaan kadoksiin, vaan johonkin siihen muistin viereen (ehkä korviin, koska niitä usein kutittaa = virtaavaa muistia) ja imeytyy sitten ehkä takaisin, kun tilaa taas on.

Söin juuri porkkanan dna:n

Tuazophia Kesäkuu 22nd, 2005

Minähän olen siis kasvissyöjä (lakto-vegu), mutta syön siis tietysti kasvien dna:ta (ja ehkä siinä maidossa on lehmän dna:ta?). Tieteellisen päättelyn ja selittämisen kurssilla pohdin yksikseni mm. sitä, millä tavalla vaikuttaa syödä toisen dna. Sanotaanhan sitä, että ihminen on sitä mitä hän syö. Tämä pohdiskelu on siis täysin epätieteellistä ja ei liity tuon kurssin opetuksiin muutoin kuin että dna:ta sielläkin käsiteltiin (ja siksi linkkaan tämän myös kognitiotieteen alle). Mutta näin minun aivoni toimivat.

Tuota olen sitten jälkeen päinkin aina välillä miettinyt siltä kantilta, että kuinka vaikuttaa syödä ruokaa, jonka dna:ta on sormeiltu. Tarkoitan tietysti geenimanipuloitua ruokaa. Itse en sellaista halua syödä ja jos vain huomaan tuotteen sisältävän jotain geenimanipuloitua, jätän syömättä tai ostamatta - valitettavasti sitä vain tuntuu olevan kovin vaikeaa välillä huomata. -

Mielestäni ei voi olla hyväksi, että ihminen puuttuu tuolla tavoin luonnon toimintaan. Ei “geenimanipuloitu tomaatti” ole enää tomaatti. On eri asia muutella tomaatin dna:ta kuin vaihtaa palikkatornista yksi palikka. Tietysti uusi vääränlainen palikka voi romahduttaa lopputornin ja romahdus voi hajottaa tornin alunkin, mutta ei se kuitenkaan muuta muita palikoita millään tavoin. Sen sijaan ihminen ei tiedä riittävästi geeneistä ollakseen varma, että yhden asian muuttaminen tomaatissa ei muuta muita, jopa ratkaisevan tärkeitä ominaisuuksia.

Eli dna:n syöminen saattaa meidät muuttaa ruoaksi mutta muunnellun dna:n syöminen vaikka aivottomiksi läskiläjiksi.