Tuazophia Marraskuu 10th, 2005
Olen aina pitänyt matematiikasta. Yläasteella numeroni ei ollut kuin 8 (tai ainakin niin oli päästötodistuksessa, muita numeroita en niin muista), mutta lähinnä olin laiska, vaikka asiat sinänsä hallitsinkin. Lukiota en ole koskaan käynyt, mutta lukion pitkän matematiikan kurssin laskeskelin kerran yhdestä oppikirjasta. Minulla on myöskin aina ollut tapana alkaa päässä laskien kertoa tai jakaa jotain näkemiäni lukuja (vaikkapa rekisterikilpien numeroita) ja olen pitänyt itseäni matemaattisesti lahjakkaana.
Nyt olen opiskellut yhden kurssin yliopistomatematiikkaa. Sen piti olla kertaus niille, joiden koulumatematiikasta on pitkä aika tai jotka muuten tunsivat tarvitsevansa kurssia: Matematiikka tutuksi. Alku meni hyvin, kokonaisluvut, koordinaatistot, todennäköisyydet ja yhtälöt olivat ihan selviä. Sanalliset tehtävät tyyliin
Isä ja minä olemme yhteensä 54 vuotta. Isä ja isoisä ovat 109 ja isoisä ja minä olemme 85. Kuinka vanha on kukin meistä?
olivat suorastaan nautinnollisia. Mutta jossain vaiheessa pääni sitten sekosi. Syynä olivat todistukset. Minun järkeeni ei käy “Sovitaan, että ykkönen on nolla” tai “Oletetaan, että x kuuluu joukkoon J”. Mitä tekemistä sopimisella (sitäpaitsi ykkönen ei ole nolla, ei ole, EI) ja olettamisella on laskemisen kanssa? No, siis matematiikka ja laskeminenhan ovat toki eri asiat…
Nyt on sitten vuorossa kurssi: Johdatus diskreettiin matematiikkaan. “Diskreetti matematiikka tarkoittaa suunnilleen samaa kuin äärellinen matematiikka” (älkää hämmästelkö sanamuotoa, noin meille sanottiin). Ja siellä tuo todistelu menee koko ajan vain pahemmaksi. Tämän päivän laskuharjoitusten tehtävien vastauksista osa näytti joltain kummallisen avaruusrodun kirjoitukselta. Ja sillä pitkällä sekasotkulla sitten todistettiin, että jos piste x kuuluu joukkoon A ja sen lisäksi joko joukkoon B tai C, niin piste x kuuluu joko joukkoon A+B tai joukkoon A+C. Ja tämä piti todistaa, koska…?
Minä en ymmärrä matemaatikkoja. Ja tästä on tentti.
Apua!
Tuazophia Lokakuu 6th, 2005
Kun minulta kysyttiin yläasteella, minne haluaisin matkustaa peruskoulun päättymisen kunniaksi, ei minun tarvinnut kauan miettiä. Olin jo pitkään halunnut Roomaan ja sinne siis pääsin.
Tunsin heti tulleeni kotiin. Oli omituista, että vaikka tiesi kulman takaa paljastuvan jotain, mitä ei ole koskaan nähnyt, niin kuitenkin kaikki uusi tuntui luontevalta. Jos uskoisin jälleensyntymiseen, olettaisin eläneeni Roomassa jossain aiemmassa elämässäni. Ainut häiritsevä tekijä oli kieli, jota en ymmärtänyt.
Häämatkaa mietittäessä sain miehen vakuutettua siitä, että Roma-amor on oiva vaihtoehto. Eikä kaupunki pettänyt nytkään. Mieheen teki vaikutuksen kaupungin vanha kulttuuri (joka toki kiehtoo itseänikin) ja itse olin taas onnellisena “omassa kaupungissani”. Edelleen kielitaidon puute häiritsi, mutta katselin silti televisiosta italiankielisiä visailuohjelmia ja yritin keksiä mistä puhuttiin. Oudosti välillä jopa arvasinkin, tosin onhan italian ja englannin sanastoissa paljon yhteistä.
Tänä syksynä viimein päätin, että nyt aloitan italian opiskelut. Matkaa sinne ei ole tiedossa, mutta onpahan aikaa hankkia kielitaitoa (minulla ei ole mitenkään erinomainen kielipää, joten aikaa tarvitaan). Opiskelen Helsingin yliopiston Kielikeskuksessa yhden illan viikossa. Apuna olen käyttänyt jo aiemmin mainitsemaani Ylen Talo Italiassa -ohjelmaa. Kunnioitan kilpailijoita, jotka muutamassa viikossa oppivat aivan huiman määrän italiankieltä. Minä taas kuukauden opiskelun jälkeen olen yhä melko nollatasolla, mutta sopii minulle.
Tuazophia Syyskuu 14th, 2005
Kun nyt kerrankin saan aikaiseksi puhua käsitöistä, minulla ei tietenkään ole kameraa, jotta voisin ottaa kuvia. Mutta ehkä kuvapäivitystä sitten joskus toiste.
Fifi on nyt valmis hapsuja lukuun ottamatta. En saa millään päätettyä, millaiset hapsut teen. Haluaisin huiviin kuitenkin hapsut, mutta en jaksaisi alkaa testailla. Tähän mennessä lankaa on mennyt ihan pikkaisen vajaa kolme kerää ja kokonaisia ruutuja ylimmässä kerroksessa on 20. Olen pingottanut huivin, mutta en ole muistanut mitata. Ihan kiva tuosta tuli, vaikka toisen suunnan reikärivit ovat selvempiä kuin toisen suunnan.
Annikan hupparista (Novita Wool lila ja Novita Palma tummansininen - ohje osin Novitan, osin oma) tulikin sitten kauluksellinen takki, jossa on kauluksen jatkona kaulahuivi. Tein myös tupsupipon ihan omalla mallilla kaksinkertaisesta Woolista + yksinkertaisesta Palmasta (tupsut Wool ja Novita Samos farkunvärinen) sekä lapaset omalla mallilla farkku-Samoksesta (joustinneuletta koko lapanen peukoaloa lukuun ottamatta, lyhyt varsi.. Takista on ompelematta toinen sivusauma ja toisen hihan sauma, kun loppui ompelulanka kesken. Pitäisi kai ostaa lisää. 
Myös vetoketju pitäisi ostaa ja kiinnittää. Takkiin meni vajaa neljä kerää kumpaakin lankaa.
Joululahjoja ja Annikan sängyn kosteussuojaa olen neulonut eteenpäin. Yksi uusi projekti hyshys aloitettu. Onneksi joillain luennoilla voi neuloa ja matkoilla usein myös, tosin projektien on parasta olla suhteellisen pieniä. Näin saa paljon aikaiseksi.
Ja ihan muuta: Onneksi on Unicafe! On helppoa mennä valmiiseen pöytään ja syödä edullisesti (2,10 euroa). Yleensä ruokakin on ihan maittavaa ja sitä saa riittävästi. Tosin tylsästi “minun” Unicafeni Exactum tarjoaa hyvin suppean ruokavalikoiman, kun vertaa keskustan isoihin Unicafeihin (esim. Ylioppilasaukio). En kuitenkaan valita, vaan olen kiitollinen. Huonomminkin voisi olla (kuten olisikin, jos viime tipassa ei olisi päätetty Exactumiinkin tarvittavan Unicafea).
